Thank God I Found the Good In Goodbye

En tosiaankaan tiiä miksi nyt tollasen otsikon tohon päätin laittaa, mutta laitoinpa kuitenkin. Soi toi Beyoncen Best Thing I Never Had päässä sen verran... Tämä päivä on tähän mennessä ollut niin sieltä itestään. Poikaystävän valheet ovat ahistaneet sen verran, että olen ollut lähellä itkeä viime illasta lähtien. Tänään aamulla heräsin, nousin ylös, ja katsoin itseäni peilistä. Aloin itkemään. Jes. Mutta pääsin viimein sen 57,5kg alapuolelle! Painoa on pudonnut jopa sen huikeat 500g. No, katotaan uudestaan sitten kun menkat on ihan kokonaan ohi jos painoa olisikin lähtenyt vähän enemmän. Ahdistun myös nykyään ihan hirveen helposti syötyäni. Oksensin eilen illallisen jälkeen, ja tänään lounaan jälkeen. Aamiaisen jälkeen yritin myös, mutta en saanut ylös muuta kuin vettä. Ehkä siksi, että aamiaiseni koostui kolmasosasta paahtoleivästä.

Miksei nää mun pullerojalat vois nyt edes vähän pienentyä? Oon tehnyt ihan hulluna sisäreisiliikkeitä, sekä peppuliikkeitä. 

Anyway, olen aloittanut viiltelyn taas. En mä kyllä tiedä voiko sitä viiltelyksi sanoa, raaputan ihoani jollakin terävällä niin kauan että siihen ilmestyy verestävä haava. Ensimmäisen kerran tein niin ensimmäisen poikaystäväni, eli ensirakkauteni, eli ensimmäisen kaiken, jätettyä minut toisen takia. Itkin muutaman kuukauden, jonka jälkeen en enää jaksanut henkistä kipua, halusin tuntea jotain myös ulkoisesti. Loppujen lopuksi päädyin satuttamaan itseäni, uudestaan ja uudestaan. Ei mulle ole mitään suuria arpia jäänyt, muutama haalea, ja muutama selvemmin näkyvä. Mutta nyt tää on alkanut uudestaan. En mä jaksa enää itkeä epäonnistumistani ja pyöreää kroppaani, en mä jaksa kuunnella poikaystävän valheita uudestaan ja uudestaan vaikka hänkin tietää, että loppujen lopuksi saan kuulla totuuden. Sattuu aivan saakelisti, ja tuntuu kuin voisin luovuttaa ja maata vain sängyssä tekemättä mitään. Olen huomannut, että nyt tilaisuuden tullen satutan itseäni. Matkalla ollessamme söimme jäätelön puoliksi poikaystävän kanssa. Hajotin vahingossa muovisen lusikkani, ja huomasin että siitä tuli tosi terävä. Otin sen laukkuuni talteen, ja nyt olen käyttänyt sitä ihoni rikkomiseen. Sairasta, eikö?

Olen katsonut myös lentoja kotiin. En todellakaan tiedä mitä pitäisi tehdä. Kun kerron poikaystävälle, että olen miettinyt kotiin lähtemistä, hän alkaa hysteerisesti itkeä. Muuten saan kuulla samaa paskaa siitä kuinka muut ovat kauniimpia ja laihempia kuin minä, ja kuinka hän silti rakastaa minun sisäistä kauneutta. Voi apua.