Sometimes I'm Really Scaring Myself

Oon käyttänyt nyt kaksi päivää katsoen dokumentteja anoreksiasta ja bulimiasta, sekä Supersize vs Superskinny -ohjelmaa. Nyt aloin juuri katsomaan Supersize Me:tä. Huoh. Hulluinta tässä on se, että katson noita dokumentteja syömishäiriöistä vaan saadakseni vinkkejä. Ja päinvastoin noita ohjelmia ja elokuvaa liikalihavista ja roskaruuasta ja läskistä ja ihrasta ja no, kyllä te tiedätte, katson vain boostatakseni itseäni laihtumaan enemmän. Sanokaa että olen sairas, pliis. Mulla vaan putoaa ja putoaa paino, ei mitenkään älyttömän nopeasti, mutta putoaa kuitenkin, mutta silti tuntuu että leviän vain joka suuntaan. Muutama päivä sitten vielä ajattelin, että takapuoleni ja reiteni ovat oikeasti pienentyneet ihan huomattavasti. Tänään ja eilen kuitenkin olen lähinnä tuijotellut peiliä ajatellen miten ikinä perseeni ja reiteni voivat olla näin isot, miten olen päästänyt itseni tähän kuntoon. Turhauttavaa. Teen lihaskuntoa ja yritän parhaani mukaan häätää ihrahirviöt pois koko vartalostani, mutta välillä tuntuu ettei mitään tuloksia ole näkyvissäkään. Ja yksi asia, mikä tosissaan ahdistaa on istuminen. Siis istuminen?! Tuntuu että jos istun minuuttiakaan tällä suurella takapuolellani, se leviää vielä laajemmalle alueelle. Sen takia mielummin makaan kovalla lattialla vatsallani, kun istun penkillä läppärini edessä. Yleensä myös nostelen jalkojani maatessani vatsallani, jotta saan myös alaselkä- ja pepputreeniä samalla.

I want to be thin. Mä oikeasti haluan. En enää ees toivo olevani laiha, vaan haluan sitä. Vihaan kahvia, en ole juonut sitä varmaan kolmeen vuoteen yhtään hörppyäkään, mutta nyt pikkuhiljaa olen alkanut juomaan sitä mustana vaan saadakseni ruuansulatukseni toimimaan nopeammin, ja saadakseni vatsani sekaisin. Olin/olen varsinkin vihreän teen suurkuluttaja, mutten halua juoda sitä, koska se saa vatsani älyttömän kovaksi. Tämä tarkoittaa sitä, etten saa sitä ruokaa, mikä sisälleni jää, ulos itsestäni tarpeeksi nopeasti. Raah. Käytän jotain mietoja laksatiiveja äitini suosituksesta, mutta tuntuu etteivät ne auta paskaakaan. Helvetin kuustoista mä sanon, raivostuttaa tällänen kropan vammailu, kun ei voi toimia kunnolla.

Mulla on kuitenkin jäänyt kalorit melko hyvin alle tuhannen joka päivä, vaikka kolmesti päivässä syönkin. Annoskokoni eivät ole mitään pienintä luokkaa, mutteivät myöskään suurinta. Melko perus kalorimäärä päivittäin on n. 900kcal. Eilen meni parilla kympillä yli tuhannen, mutta aivan vaan pelkkää kiltteyttäni. Poikaystävän äiti oli tehnyt omenapiirakkaa, enkä kehdannut sanoa ei. Poikaystävän äiti olisi tietenkin luullut, etten pidä hänen tekemästään ruuasta, ja pahoittanut mielensä. Näin se aina menee. Tiesin kyllä, että vaikka loppuillan noudattaisin ateriasuunnitelmaani, kalorimäärä ylittäisi tuhannen maagisen rajan. I worked my butt off yesterday, though. Joten ei masenna ainakaan niin pahasti. 

Aamupaino: 56kg