2.11.2011

You Built a World Of Magic, Because Your Real Life Is Tragic

Näin just videon itestäni viime uudelta vuodelta. Ei apua, olin varmaan kymmenen kiloa painavampi. Vähintään! Samalla tekis mieli itkeä ja nauraa niin kovaa. Miten mä olin voinut päästää itteni siihen kuntoon? Miten mä olen onnistunut laihtua näin paljon vajaassa vuodessa! Kyllä sen eron ehkä sitten näkee selvemmin kun luulinkaan. Hymyilyttää.


Ei tämä kyllä tähän jää. Koko ajan löydän uusia osia itsestäni, mistä pitäisi saada ainakin kolmasosa sulatettua pois. Viimeisimpänä olen löytänyt käsivarteni. Rääh, tuntuu ihan isoäidiltäni! Anteeksi nyt, mutta on kai se normaalia, että vanhalla ihmisillä alkaa iho roikkumaan. Mutta kun on kyseessä vielä yhdeksäntoista vuotias teini, kyseessä on aivan jotain muuta kuin pelkkä iho. Kyllä vain, ihraa. Takapuoli, sisä- sekä takareidet kaipaavat kipeästi vielä sitä läskin sulatusta. Mutta I'm doing my best, ja se saa riittää. Eiköhän tää auta, hitaasti mutta varmasti.


Mä en ole uskaltanut/halunnut mennä vieläkään vaa'alle, vaikka mulla ei olekaan se kahden viikon vaakatauko loppunut. Maanantaina sitten katsotaan uudestaan, jos uskallan mennä. Riippuu varmasti viikonlopun syömisistä. Mutta olen katsonut tuota mun kalenteria, ja miten mun paino on pudonnut sen mukaan aina kahdessa viikossa, ja miten olen sen aikana syönyt. Nuo ajat, milloin se paino ei oikeastaan pudonnut mitenkään huimaa vauhtia, oli vähän floppi sen syömisen kannalta. Muutama sipsi, muutama suolapähkinä, muutama suolatikku, liikaa leipää, liikaa tapenadea, liikaa sitä ja liikaa tätä. Jotenkin en ihmettele, ettei se paino ole pudonnut ollenkaan. Olenko ainut? En varmana. Ja kun noita naposteluja löytyy joka helvetin päivä, aina ennen ateriaa, niin eikai se nyt mikään ihmekään ole, että paino on junnannut paikallaan! Mutta nyt kahden viikon aikana tähän on tullut muutos! Esimerkiksi eilen jätin maissilastut ja guacamolen aivan sivuun toisten syötäväksi, ja mussutin iloisena WeightWatchers -leipää ja porkkana-appelsiini -keittoa! Oli jäätävän hyvä olo sen jälkeen. Näin on jatkunut nyt viikon ajan viikonloppuisia mässäilyjä lukuunottamatta. Argh, että vituttaa., ja aion jatkaa tästä edespäin myös! Wohoo pieni paino täältä tullaan! Ja ei, tämä ei tarkoita, että en halua syödä normaalisti. Haluan silti palata lähes normaaliin kun pääsen kotiin, mutta en mä siltikään halua mäkkäriin mennessä sulloa naamaani Happy Mealia JA sitä junnua mitä ne siellä aina kampanjan mukaan vaihtelee. Kyllä mä ehkä osaan laittaa itteni valitsemaan sen terveellisemmän vaihtoehdon kavereiden painostuksesta huolimatta. Kyllä mä uskon niin. Toivottavasti.


Eiliset kalorit: 482kcal (-342kcal HSGD-rajasta)
Kalorit tänään tähän mennessä: 63kcal (837kcal jäljellä)

EDIT// EI, APUA, mitä mä oon nyt sekoillut!! Noi eiliset kalorit mitkä oon tähän merkinnyt, oli maanantain kalorit, eilen ne oli vähemmän! En muista ulkoa paljoa, ja kalenteri on yläkerrassa ja olen liian laiska tällä hetkellä juoksemaan hakemaan sen :):):) Tai ehkä en sittenkään >>

Eiliset kalorit oli siis oikeasti 458kcal, ja jäi sen 342 kaloria siitä HSGD maksimirajasta :D



1 kommentti:

  1. Voi kiitos älyttömästi ihanasta kommentistasi!<3 Tuli ihan tosi ilonen olo kun luin sen:)

    Mut joo kyllä mulla oikeesti taitaa olla tollanen asenne:) Välillä se kyllä tosin lipsahtaa liiankin lepsuks, mikä ei sitten aina ole ihan hyvä juttu. Varsinkin koulujuttujen kanssa:D Mut en tiiä, mulla on ehkä aika jännä persoona ku oon tavallaan tosi perfektionisti mut sit kuitenki otan asiat jotenki hirmu rennosti :D

    En mäkää kyllä tosta oksentamisesta tykkää, mut kyllä sen jälkeen silti on helpottuneempi olo.. Kaikista paras ois kuitenki jos ei alunperinkää ahmis ni ei tarvis oksentaakaan! Siihenhän mä kyllä pyrin, mutta aina ei voi onnistua..

    Hirmu kiva kuulla, että tykkäät mun blogista, mäki ootan tästä eteenpäin aina, että sä postaat uudestaan koska tää sunki blogi on tosi ihana! Aikasemmin en ollu vaan tänne päätyny:) Nää kirjotuksetki on tosi mielenkiintosia ja kaikkee :)

    VastaaPoista