Ja sanonpa vaan, luojan kiitos selkäkivuista ja osteopaateista. Ne vievät poikaystävän isän tänään illaksi pois, mikä tarkoittaa, ettei minun tarvitse häntä eilisen episodin jälkeen kovin pitkää aikaa kohdata. Mulla on mieli ollut tänään jotenkin tosi monotoninen. Ei huono, muttei hyväkään. Ja lyön vaikka pääni pantiksi, että se on tuon eilisillan takia. Olin kävelemässä reilu kaksi tuntia itsekseni, ja tuosta ajasta vietin varmaan tunnin kahdessa eri ruokakaupassa tutkimassa eri ruokia. Ah, lempiharrastus. Se voiton tunne, kun jättää ne lempiherkut ja kaloripommit kaupan hyllylle, kun vielä kolme kuukautta sitten niitä olisi lähtenyt runsain määrin matkaan, on älyttömän palkitseva itsessään.
Kalorit tänään tähän mennessä: 245kcal (705kcal jäljellä!)
Neljän päivän päästä saan käydä vaa'alla, mutta en tosiaan tiiä että uskallanko.
EDIT// Once again, sori :D Mutta pakko sanoa, että sarjassa vieraan-perheen-tyttö-ei-saa-elää-omaa-elämäänsä on tapahtunut, tai tapahtuu parhaillaan, uutta! Poikaystävä ja poikaystävän äiti suunnittelevat minulle työtä, ja eivät edes kysy mitä mieltä olen siitä. Minun pitäisi mennä tuuraamaan poikaystävää kahdeksi tunniksi markettiin vaihtamaan paristoja elektronisista hintalapuista. Joo, ei ehkä ihan neljäntoista euron arvoista. Kiitos kun kysytte, että haluanko tehdä niin!
Oi että toi suklaa kuulostaa hyvältä, se on nimittäin mun SUURI kompastuskivi.. Paljon tossa sitte on kaloreita sadassa grammassa? Ja maistuuko se miltä? :)
VastaaPoista15km pyöräilyä ei kyllä ole paljoa, hyvä jos sata kaloria kuluttaa... Mut et sä kyllä kovinkaa paljoa mun noita kaloreita enempää oo syöny! Ja sitten äsken sorruin ahmimaan ja nyt on tonni kasassa... Et still jealous? Voi ei kyllä.. Ja mulla on kuitenki järkyttävät ahmimiset takana tässä vaikka kuinka monelta päivältä..
Joo no mä katon kalorit aina sykemittarist ku se laskee ne kuitenki just mulle. Tänää mulla nyt ei tietenkää ollu sitä ku noi oli vaa ihan koulumatkat ja hierojalle + takas.. Mut ajallisesti toi oli yhteensä ehk 45-50min et ei tost nyt ainakaa yli kahtasataa tullu ku sykkeet kuitenki on tosi alhaset.
VastaaPoistaMut joo sun ei todellakaa kannata masentuu tost, sul on menny paljon paremmin ku mulla, jatkoin nimittäin ahmimista ja nyt on varmaa jo joku 1500 kasassa....
Toi suklaa kuulostaa kyl liian hyvältä ollakseen totta (tai siis onki koska en oo ikin suomes tollasta nähny..) Onhan tossa puolet vähemmän kaloreita ku tavallisessa tummassa suklaassa, ja se on noissa lukemissa tooosi paljon! Voi ku saisin tota jostain..