Haukuin mielessäni itseäni täyden olon lisäksi siitä määrästä minkä söin. Tein kevennetyn version ympyrän muotoiseen vuokaan, jonka läpimitta on ehkä n. 30cm, ja söin tuosta määrästä noin viidenneksen. Errr kuulostaa paljolta, mutta ei se sillä hetkellä tuntunut paljolta kun söin. Ja siihen vielä päälle 0% Activia -jugurtti! Huh. Kalorit laskiessani mieleni olisi tehnyt hypätä ikkunasta vain ja ainoastaan järkytyksestä. Hyvänlaisesta siis. Koko lounaan yhteenlaskettu kalorimäärä oli tasan 200! Laskin hieman yläkanttiin, sillä maistelin mä vähän pastoja kun ne kypsyi. Mutta siis kaksisataa! Ihan älyttömän vähän. Tunnin päästä olin vieläkin täynnä ja vatsaa turvotti niin paljon (toim. huom. turvottaa vieläkin), mutta silti sallin itselleni neljä palaa siitä uudesta suklaarakkaudestani. 53 kaloria lisää. Ja vielä se aamiaisen 98 kaloria. Ei paha, ei todellakaan. Varsinkaan lauantaille.
Illalliseksi teen porkkana-appelsiini -keittoa. Ja siihen se jää. Onnistuminen! Toivottavasti. Poikaystävä haluaa katsoa leffan. Ja syödä poppareita. Mutta tätä varten olen treenannut itsekuria, ja voin mä hedelmiä syödä, kyllä mulla kaloreita riittää varalle ;) Olen myös sitä mieltä, että mun pitäisi alkaa laskea noita rasvojen määriä kaloreiden sijaan. Mutta kun ne kalorit on vaan niin helpommin laskettavissa kuin rasvat. Olen mä rasvoihin alkanut kiinnittää enemmän huomiota kuin ennen, mutta ravintoarvoja tarkastaessa silmä eksyy automaattisesti ensimmäiseksi kalorien kohdalle. Healthy Skinny Girl Dietiä on jäljellä enää reilu viikko, ja vähän pelottaa mitä sen jälkeen käy. Ajattelin aloittaa dieetin uudestaan, viiden lepopäivän jälkeen, mutta en todellakaan tiedä haluanko laskea kotona kaloreita, vai yrittää syödä "normaalimmin" jos se edes on enää mahdollista.
Mutta niin, tämä päivä on ollut vähänniinkuin boostipäivä noiden ei-sallitujen ruokien takia, ja varmaan viimeistään maanantaina palataan normaaliin. Huomenna en tosiaan tiedä mitä tapahtuu. Ja ainiin! Näiden kuvien perusteella joku fiksu saattoi jo tajuta mitä kaipaan. Lunta! Haluan paljon lunta, ja kylmyyttä, ja talven! Ja joulun. Joulu kotona, tai porukoiden puheiden perusteella jossain pohjoisessa, mutta perheen kanssa silti. Sitä mä kaipaan. Aikaa perheeni kanssa. 18 päivää, ja se on mahdollista. Ah.
Plainy kiittää ja kuittaa! Ja teille kaikille kymmenelle lukijalle ja kaikille ketkä tätä ikinä lukeekaan:
Aamupaino: Vaakatauko vielä menossa, varmaan pidennän sitä ensi sunnuntaille. En uskalla astua vaa'alle, ja sunnuntai on mulle aina ollut sellanen BMI:n laskemispäivä.
Eiliset kalorit: 524kcal (-476kcal HSGD-rajasta, oli muuten ensimmäinen päivä koko viikolla kun kalorit meni yli viidensadan!)
Kalorit tänään tähän mennessä: 351kcal (749kcal jäljellä)
OI, ihana uus ulkoasu!!
VastaaPoistaMutta kiva et sulla on menny noin tosi hyvin! Noista rasvoista sen verran, et mä ite käytän kiloklubi.fi -sivustoa. Se on tosi kätevä ku samassa paikassa voi merkata edistymisen sekä sit laittaa syömiset (ja liikunnat jota en kyllä käytä). Niistä syömisistä se sit kertoo et saako energiaa oikeissa suhteissa, syökö tarpeeks kasviksia ja kuituja ja minkälaatusta rasvaa saa! Eli sieltä näkisit aika kätevästi ton rasva-asian, helppoa on! :)
Tsemppiä sulle! (: