Noniin, nyt loppu mässäily ja alkaa laihdutus. Ihan oikeasti. Eilinen ilta oli vikatikki koko hommaan. Äiti halusi, että tekisin heille juustotarjottimen. Tarjotin sisälsi neljää eri juustoa, suolakeksejä, kolmea eri sipsiä, viinirypäleitä, sekä noita ranskalaisia saucisson-makkaroita. Aluksi ajattelin, että en syö mitään noista, sillä olin juuri syönyt lämpimän ruuan. Ha-ha. Loppujenlopuksi löysin itseni ahtamasta itseäni vielä enemmän täyteen. Mulla ei ole vieläkään nälkä, vaikka yleensä aamuisin voisin painua kahdeksi kerrokseksi nälän takia.
Tein eilen sellasen päätöksen, että tämä viikonloppu on vähän niinkuin vapaa, eli saan syödä niinkuin haluan. Joo, tiedän, tiedän, ei se mitään auta. Pidetään tätä nyt kuitenkin boostiviikonloppuna. Boostiviikkona, onhan tätä jatkunut jo tiistaista saakka! Jihuu! Mutta lisään tuohon sääntölistaan vielä yhden: Healthy Skinny Girl Dietin. Otan ne kalorirajat taas käyttöön, koska olen sitä mieltä, että täällä niitten noudattaminen on luultavasti hankalampaa. Aloitan maanantaina, ja jatkan loppuun asti. Aivan varmasti. Okei, siinä tulee joulu vastaan ennen loppua, mutta nuo pyhät osuvat juuri lopulle, ja silloin en meinaa niin vakavasti miettiä mitä suuhuni pistän ja monta kaloria. Se on kuitenkin joulu. Ja tuota HSGD:a jää vielä jopa yksi päivä pyhien jälkeen, niin meinaan senkin sitten suorittaa ihan kunnialla. Mutta tosiaan, tuota dieettiä yritän nyt, ja toivon että se saa nää älyttömät syömiset kuriin. Mun pitäis vaan käydä ostamassa digitaalinen keittiövaaka, koska meidän versiolle ei voi muuta kuin nauraa. Digitaalisena syömisten määrää olisi niin paljon helpompi seurata.
Ja poikaystävä on aivan kamala, edelleen. Yrittää kontroilloida elämääni ja tekemisiä kolmen tuhannen kilometrinkin päästä. En vaan osaa jättää sitä. Tai siis, en tiedä miten mun pitäis se tehdä. Äh, saakeli sentään.
Mutta niin. Sellasta :-D Nyt lähden aamulenkille tuonne ihanaan säähän, joka ah niin paljon viestii tulevasta talvesta huom sarkasmi ja ostamaan kahvia. Tsemppiä teille kaikille!
Mullaki on kyllä tää viikonloppu menny niin paskasti ettei mitää rajaa.. Ja aattelin et ihan sama sit tääki päivä syödä paljon. Wrrooong! Aamupalalla jo melkein viissataa kalorii<3 Ja oon viel kipee ni en voi tehä kunnon treenii vaa pitää vaa kävellä tai jotain ja ehk tehä lihaskuntoo..
VastaaPoistaNiin ja tiedät varmaankin sanomattakin mitä mieltä oon tosta poikaystäväjutusta...
Mutta kyl mä uskon et jos tahto vaan on tarpeeks kova ni kyllä sä jonkun keinon tehä noita lihaskuntoja löydät :)
Ja kiitos! Mäkin tykkään tosta ulkoasusta:) Okei ois ehk aika retardii jos tekisin ulkoasun josta en ees ite tykkäis..
Joo mullaki on niin sama! Halut ja teot on vähä ristiriidassa keskenää :D
VastaaPoistaMut voi kuule kyllä mun paino nousee mut mä vaan tosi hyvin välttelen vaakoja aina tarpeeks kauan ahmimisen jälkee että ei tarvis masentua :D Tänää kuitenki kävin vaa'alla ja oon lihonu kahessa päivässä kaks ja puol kiloa<3 Et voi kuule, kyl mäki lihon. Ja kaiken kukkuraks vielä tänään tarjoutu mahdollisuus lähteä ens viikonlopuks ruotsinristeilylle, et hyvästi paasto, tervetuloa buffetruoka!!
Kaiken lisäks mä oon vielä nyt nää lähipäivät ahminu siten ku oon aatellu et ihan sama ku kohta on mun hullun paaston aika ni sit kerkeen laihtua, mut nytpä en sitä sitte pidäkää!
No, joka tapauksessa voin mä muutaman päivän paastota (jos vaan itsekuri riittää) ja kyl jo vaikka kaks paastopäivää pudottaa aika reippaasti painoa.
Ps. En ole pieni :) Ja tsemppiä sen dumppaamiseen ;)