Obesity, I'm On My Way

Otsikko on yliampuva. Joo. HSGD on tosiaan takasin. Mulla meni eilinen oikeestaan ihan hyvin, jäin 203 kaloria miinukselle, ja maanantaina jäin huimat 53 miinukselle. Tänään en ole aivan varma, mutta miinuksella ollaan kuitenkin. Mutta ne ruuat, mitä oon syönyt.. Huhhuh. Suklaata, kakkua, juustosarvi. Ei mitään huippua laihduttajanruokaa, kuten tiedätte. Mutta niin, oon mä yrittänyt, ja maanantai taisi olla eka päivä kotiinpaluun jälkeen kun mulla oikeasti oli nälkä.

Huomenna päätin kuitenkin pitää jonkinlaisen nestepäivän, johon kuuluu jugurtit kanssa. Ja ehkä lounasaikaan tai illalla, kun porukat näkisivät, hapankorppu tuorejuustolla ja suolakurkulla. Ja ehkä vähän raejuustoa jossain vaiheessa. Eli muuten kahvia, valkosta teetä, kevyttä mustikkakeittoa. Mun on tarkotus tehdä huomenna joku jättimäinen lasagne 700 grammasta jauhelihaa, ja sitten jollain juustokastikkeella kanssa. Mutta teen sen ennenkuin vanhemmat tulevat kotiin, joten ehkä vältyn syömästä sitä. Musta tuntuu, että palanen eksyy kuitenkin mun suuhun, mutta taistelen kyllä sitä vastaan! Ehkä nakkaan sen mun palasen koiran lautaselle, se arvostais sitä varmana enemmän kun minä.

Tänään, kun oltiin äidin kanssa tuossa läheisessä ostoskeskuksessa ruokakaupassa, näin kolmet aivan älyttömän thinspaavat reidet. Siis, mikään kuva tai video tai mikään ei ole yhtä thinspaavaa kuin oikeassa elämässä nähdyt kropat. Ne saa tuntemaan, että laihtuminen ja se reisivako ja lonkkaluut ja litteä vatsa ja mikä tahansa on oikeasti mahdollista saavuttaa. Mä haluan olla pienempi.


Ja tohon haluun laihtua on ehkä eräs toinenkin syy.. Näin viime yönä unta, joka palautti kaiken näkösiä tunteita mun mieleen, ja samalla sekotti aivan kaiken. En ole voinut kertoa tästä yhtään kenellekkään, joten ajattelin että kirjoittaminen blogiin voisi auttaa. Edes vähän. Eli siis, vähän taustaa: mulla on yks kaveripoika, joka oikeastaan on yks mun parhaista kavereista. Oon kuitenkin ollut nyt puoltoista vuotta vähän ihastunut tähän poikaan, eli koko sen ajan kun ollaan tunnettu. Viime yönä näin unta, missä tää poika tunnusti mulle tunteitaan aika, krhm, miehekkäällä tavalla, if you know what I mean. Nyt oon vaan miettinyt sitä poikaa koko päivän, ja oottanut kovasti perjantaita, jolloin hänellä on synttärit, ja saan tekosyyn soittaa hänelle. Poikahan siis on intissä, ja ei pääse lomille nyt synttäriviikonloppunaan. Haluan siis nyt reilu viikon syödä ja liikkua niin hyvin, että olen oikeasti hyvässä kunnossa fyysisesti kun juhlitaan hänen synttäreitään. Äh, ja toki on vielä poikaystäväongelma. Jihuu, en todellakaan tiedä että miten mä sanon poikaystävälle kaiken minkä haluaisin. Ja musta tuntuu, ettei hänkään osaa vaan sanoa, että eiköhän tää ollut tässä.

Ja niin, huomennahan on joulukuu, in case joku ei tiennyt. Ja mulla on se sellanen Fazerin konvehtikalenteri, jossa on 166g suklaata yhteensä laskettuna. Minähän tosiaan menin ja laskin kalorimäärän yhdelle konvehdille; 36. Mutta kun pitää tietää tuon dieetin takia! Kun haluan laskea noi kalorit mahdollisimman tarkasti. Terveisin kontrollifriikki.

Raah, raivostuttaa itteänikin kun nää tekstit on niin puuta heinää joka kerta :D Anteeksi teille, jotka näitä joutuvat lukemaan.

sdfghj

Healthy Skinny Girl Diet, täällä taas. Aloitin siis kyseisen "dieetin" tänään. Kestin hyvin siihen puoli neljään saakka, jolloin tajusin että hei, meillä on jääkaapissa omatekemää kakkua! Tarviiko ees sanoa mitä tapahtui? En mä sitä suorastaan ahminut, otin kaksi pientä palasta, ja toisessa palassa oli ihan tosi tosi vähän sitä pohjaa, ja enemmänkin pelkkää puolukkavaahtoa. Laskin, että kaloreita noista paloista kertyi vain 150, eli ei todellakaan paha. Mutta silti, ei mulla ollut edes nälkä! Olin syönyt päivän aikana kolme näkkäriä kevyellä tuorejuustolla ja suolakurkuilla, ja sitten puolikkaan sokeroimattoman mustikkapiltin, ja desin kevytjugurttia. En mä ole vielä syönyt kuin vajaa 400 kaloria tänään, mutta silti tuo kakku ärsyttää minua aivan suunnattomasti. Ja vielä on edessä lämmin ruoka, joka syödään varmaan vasta sitten kuin äitini on tullut kotiin. Ja hänhän siis tietää mitä mieltä olen kropastani ja miten menisin äärimmäisyyksiin syömisten kanssa, jos vain a) pystyisin ja b) saisin. Eli minun on lähes pakko syödä hieman siitä ruuasta.

Meidän oli tarkoitus lähteä käymään Ikeassa äidin kanssa tänään, mutta koska äiti tulee kotiin vasta puoli seitsemän jälkeen, ja isäni täytyy lähteä takaisin töihin vähän vaille yhdeksän, emme luultavasti kerkeä. Eli en pääse ravaamaan hulluna ympäri huonekalutaivasta. Jee. No, ehkä mää selviän. Oon kävellyt aivan älyttömästi tänään kuitenkin. Ja kolmisen tuntia tuosta kävelystä tein korkkareilla. Kyllä, pidän sitä paljon rankempana kuin esim tennareilla kävelemisen, koska mun takareisissä tuntuu se korkkarikävely ja välillä ihan kunnollakin! Muutenkin kävin reilu tunnin reippaalla kävelyllä koiran kanssa, vaikka tuo yritti monta kertaa ovelasti kääntyä takaisin kotiin. Mokoma kieroilija.

Niin. Anteeksi näistä tylsistä postauksista ilman kuvia ja ihan täyttä liirumlaarumia sisältävistä teksteistä, joissa ei oo päätä eikä häntää :D Oon vaan ihan sekasin kun alan kirjottaa, koska en tosiaankaan tiiä että mitä mä tässä purkaisin, ja että miten. Toivon niin kovin sitä langatonta nettiä, asap.

Ainiin, ja tuo herkkulakko ei siis nähtävästi ole pitänyt :D Muttakun jos on kakkua jääkaapissa niin porukat kattoo pahalla jos leivon lisää juttuja! Pitää tuhota nuo entiset ekana.

'Cause Now I Pay the Price

Noniin, nyt loppu mässäily ja alkaa laihdutus. Ihan oikeasti. Eilinen ilta oli vikatikki koko hommaan. Äiti halusi, että tekisin heille juustotarjottimen. Tarjotin sisälsi neljää eri juustoa, suolakeksejä, kolmea eri sipsiä, viinirypäleitä, sekä noita ranskalaisia saucisson-makkaroita. Aluksi ajattelin, että en syö mitään noista, sillä olin juuri syönyt lämpimän ruuan. Ha-ha. Loppujenlopuksi löysin itseni ahtamasta itseäni vielä enemmän täyteen. Mulla ei ole vieläkään nälkä, vaikka yleensä aamuisin voisin painua kahdeksi kerrokseksi nälän takia.

Tein eilen sellasen päätöksen, että tämä viikonloppu on vähän niinkuin vapaa, eli saan syödä niinkuin haluan. Joo, tiedän, tiedän, ei se mitään auta. Pidetään tätä nyt kuitenkin boostiviikonloppuna. Boostiviikkona, onhan tätä jatkunut jo tiistaista saakka! Jihuu! Mutta lisään tuohon sääntölistaan vielä yhden: Healthy Skinny Girl Dietin. Otan ne kalorirajat taas käyttöön, koska olen sitä mieltä, että täällä niitten noudattaminen on luultavasti hankalampaa. Aloitan maanantaina, ja jatkan loppuun asti. Aivan varmasti. Okei, siinä tulee joulu vastaan ennen loppua, mutta nuo pyhät osuvat juuri lopulle, ja silloin en meinaa niin vakavasti miettiä mitä suuhuni pistän ja monta kaloria. Se on kuitenkin joulu. Ja tuota HSGD:a jää vielä jopa yksi päivä pyhien jälkeen, niin meinaan senkin sitten suorittaa ihan kunnialla. Mutta tosiaan, tuota dieettiä yritän nyt, ja toivon että se saa nää älyttömät syömiset kuriin. Mun pitäis vaan käydä ostamassa digitaalinen keittiövaaka, koska meidän versiolle ei voi muuta kuin nauraa. Digitaalisena syömisten määrää olisi niin paljon helpompi seurata.

Ja poikaystävä on aivan kamala, edelleen. Yrittää kontroilloida elämääni ja tekemisiä kolmen tuhannen kilometrinkin päästä. En vaan osaa jättää sitä. Tai siis, en tiedä miten mun pitäis se tehdä. Äh, saakeli sentään.

Mutta niin. Sellasta :-D Nyt lähden aamulenkille tuonne ihanaan säähän, joka ah niin paljon viestii tulevasta talvesta huom sarkasmi ja ostamaan kahvia. Tsemppiä teille kaikille!

Few Rules For Me To Follow

Mun on pakko asettaa itelleni jotkut säännöt, mitä noudatan nyt näiden syömisten ja liikkumisten kannalta. Eihän tästä tuu hevon helvettiä muuten :-D Oon aivan turvoksissa, enkä tosiaan tiedä onko se tästä syömisestä vai alkavista menkoista... 

Söin tänään rasvatonta jugurttia sokeroimattomalla aprikoosivauvanruualla, reissumiehen kevyellä pippurisella tuorejuustolla, kokojyvänuudelipaketin, neljä ruisleipää samalla tuorejuustolla, kaksi keittokinkkuviipaletta, kaksi muffinssia, palan valkoista suklaata, kaksi pientä kanan sisäfilettä, desin riisiä, desin vihannessekoitusta, puoli desiä currykastiketta. En kerralla kuitenkaan. Tähän meinaan nämä syömiset kyllä jättää, mutta illan aikana juon kyllä alkoholia vielä, ah tätä kotiinpaluuta. 

Sääntö nr. 1:

Ole mahdollisimman vähän aikaa yksin kotona. 

Silloin mulla on täydellinen mahdollisuus syödä liikaa, ja oh boy käytänkö sen mahdollisuuden hyväkseni! Jos mulla ei olisi yhtään itsekuria olisin varmaan koko päivän jääkaapilla syömässä ihan mitä tahansa. 

Sääntö nr. 2:

Älä hitossa anna vesisateen estää uloslähtemistä.

Onhan noita sateenvarjoja ja sadetakkeja kaappi täynnä! Ja koira kyllä olis ulkona enemmän ku mielellään vaikka koko ajan. Ja jos ei se halua olla siellä, nii voin mä päästää koiran sisälle ja mennä itse lenkille. Gosh, en mä ole tehty sokerista.

Sääntö nr. 3:

Siivoa enemmän. Ja tee muutenkin kotijuttuja.

Aina kun alan siivoomaan, olen sen verran perfektionisti, että se on pakko tehdä kunnolla. Mun huoneessa olis niiiiin paljon tekemistä, kunhan aluks pääsis Ikeasta hakemaan säilytystilaa. Muutenkin tää kämppä on aina täynnä koirankarvoja, niin voisin imuroida vaikka miljoona kertaa päivässä. 

Sääntö nr. 4:

Aloita herkkulakko, joka kestää jouluaattoon saakka.

Tässä joo mun yks idea, minkä keksin tossa eilen yöllä! Okei, ei oo mikään omaperänen, mutta siltikin. Uskon, että tää pitää mut ees vähän kurissa, vaikka en ookkaan noita "herkkuja" niin paljoa syönytkään. Leipä<3 Eli olisin herkkulakossa (sis. karkit, suklaat, leivokset, kakut, sipsit, pizzat, hampparit yms) tästä hetkestä jouluaattoon asti. Ainut poikkeus olisi joulukalenterin avaaminen joka päivä. Onhan toi vähän huijausta, mutta trust me, jos en saisi mitään makeeta kuukauteen, se kyllä kostaantuis ennemmin tai myöhemmin. Ja jos se olis se yksi pala suklaata per päivä, eihän se nyt mikään hirveen paha olis, eihän? Äsken kun listasin lisää noita herkkuja, niin tajusin etten oo syönyt pizzaa pitkään, pitkään aikaan. Tai hampurilaisia. Tai ranskalaisia perunoita. Jes hyvä mä!

Sääntö nr. 5:

Säännölliset ruoka-ajat.

Oonhan mä tota yrittänyt, ja yleensä onnistunkin. Niin siihen lounaaseen saakka, jonka jälkeen syön vähintään tunnin välein. Argh. Mutta mun pitäis yrittää päästä siihen tavotteeseen, että syön aamiaisen, lounaan, ehkä jonkun hedelmän tai voikkarin välipalaks, jos on nälkä, ja sitten perheen kanssa lämpimän ruuan kuuden tai seittemän aikaan. Ja illalla jonkun jugurtin jos on nälkä. Mun pitäis yrittää ihan tosissaan. Mulla on ollut oikeasti nälkä ehkä kerran tai kaksi tiistain jälkeen. Ja silti oon syönyt kun sika. Voi hyvä luoja mun kanssa.

Sääntö nr. 6:

Tee sitä lihaskuntoa!!!!!!

Tää on mulle itelle tärkein. Aivan sama miten paljon oon syönyt, mulle tulee niin paljon parempi olo kun saan tehdä lihaskuntoa. Rakastan sitä tunnetta, kun lihakset ovat tehneet niin paljon töitä, että ne ihan tärisevät. Ongelmana on vaan aina se, että en jaksa aloittaa. Saakeli.

Sääntö nr. 7:

Leivo enemmän ;)

Ah, lemppari. Voisin leipoa ihan ihan koko ajan. Ja olen kanssa huomannut, että osaan olla maistelematta sitä taikinaa, ja sillon kanssa kun leivon, niin mulla ei oo aikaa syödä! Leivoin tänään kahdenlaisia muffinsseja; mustikka- ja suklaamuffinsseja. Nuo kaksi mitkä söin, oli noita mustikkaversioita. Suklaisiin tuli älyttömästi voita, 100g tummaa suklaata, ja muutenkin paljon enemmän noita "huonompia" aineksia, kun taas mustikkaisiin tuli vain munan valkuainen, vähän sokeria, mustikoita, ja tietenkin ne oleelliset ainekset. Mutta you get my point! Eli kun leivon, tiedän tarkalleen mitä niissä leivoksissa on, ja se sitten vaikuttaa siihen syömispäätökseen. En todellakaan halua syödä sellaista suklaista, koska tiedän mitä niissä on. 

Okei siinä siis pari tyhmää sääntöä :D Nää mun postaukset on ihan järjettömiä nyt, mutta toivon todellakin että isäni pääsee ostamaan sen langattoman netin tänne meille kotiin, ja pääsisin omalle läppärille kirjottelemaan blogia, ja muutenkin hakemaan töitä ja sen sellasta.

Sincerely Yours, A Fat Loser

Joo, kyllä huomaa olevansa kotona ja erossa narsistipoikaystävästä. Jep, olen tullut siihen johtopäätökseen, että poikaystävä on ainakin hieman tai vähän enemmänkin narsisti. Olen syönyt aivan älyttömästi leipää, ja muutenkin kaikkea. Mutta suurimmaksi osaksi leipää. Esimerkiksi tänään aamulla. Tarkoitus oli syödä tasan yksi pieni kulhollinen ohrapuuroa. Joo, söin sen, mutta sitten: Katos, mulla on tässä vielä tunti aikaa ennen lähtöä. Oho, on kyllä vähän nälkä. Ei hitto! Meillähän on Reilu-paahtoleipää ja vähän tuorejuustoa. No jos yhden palan. Tai kaksi. Oho no kolmeenhan se pääty. Tosiaan, huomaa olevansa kotona... Lisäksi söin nyt seitsemän jälkeen Reissumiehen, ja kolme karjalanpiirakkaa. Ja tietenkin lisäksi tohon kaikki muut ruuat, mitä oon syönyt. Heh heh. Kilot tulee takas aivan yhtä nopeeta kun on lähtenytkin. Okei, ehkä ei. Toivottavasti ei.

Olen katsellut itseäni peilistä epätoivossa, ja luultavasti vain vainoharhaisuuttani märehtinyt mielessäni sitä, kuinka reiteni alkavat koskettaa taas toisiaan yläosasta. Asiaan saattaa kyllä vaikuttaa menkkojen alkaminen lauantaina, koska olen muutenkin aivan järjettömän turvoksissa joka puolelta. Tai sitten en ole vainoharhainen. En tällä määrällä, mitä olen syönyt. Voi jumala, mun pitää saada tää syöminen kuriin.

Asiaahan ei tosiaan auta se fakta, että isäni toi tänään töistään 19 levyä leivontasuklaata, kolme levyä hasselpähkinäsuklaata, kolme konvehtirasiaa, sekä joulukalenterit minulle ja veljelleni. Ja ruisleipälisä jo suuriin leipävarastoihin. Ei auta todellakaan :D

Ja mitäs muuta.. Niin tosiaan, en vieläkään pääse käyttämään omaa läppäriäni, siksi ei ole kuvia tässäkään postauksessa. Ja siksi tää postaus on kanssa näin suppea ja lyhyt valitus ruuan ihanuudesta ja minun hiipivästä lihomisestani.

Huomenna lähden pitkästä aikaa ulos, ystävieni kanssa! Ihanaa, ei notkuvaa poikaystävää suuttumassa minulle, jos puhun poikapuolisille kavereilleni. Ah. Nyt lähden nukkumaan, teksti on sen verran sekavaa että aivot ovat ehkä sanoneet itsensä irti tältä päivältä.

Hyvää yötä ihanat!

Home Sweet Home

Okei, eli pari (neljä) juttua.

Ekaks:
Pääsin eilen kotiin! Vihdoin. Ah. En vois olla yhtään onnellisempi. Eilen yöllä vaan pyörin sängyssä ja hymyilin itekseen, kun oon vaan niin helvetin onnellinen nyt. Söin eilen illalla ihan saakelisti, mutta mua ei kiinnostanut yhtään. Söin yhden ison juustosämpylän normaalilla margariinilla ja paksuilla kinkkuviipaileilla. Pelkkä sämpylä oli 226kcal. Ei kiinnostanut. Söin kolme hapankorppua margariinilla, juustolla ja meetvurstilla. Ei kiinnostanut. Söin isäni tekemää juustoleipää. Ei kiinnostanut ollenkaan. Tänään aamulla kuitenkin vitutti vähän tuo mitä söin, mutta loppupeleissä sillä ei ole mitään väliä. Äitini on muutaman kerran sanonut, että olen laihtunut aivan järkyttävästi. Ja että näytän enemmän 45 kiloiselta kun 52 kiloiselta. Juupa juu, hän itse on minua yli 6cm lyhyempi, ja painamme saman verran. No, en tiedä. Olenhan mä laihtunut, mutta en mä ehkä tajua sitä yhtä radikaalisti kuin muut. Ystäväni ovat aivan samanlaisia kuin eilen, eivät oikein tajua mistään mitään. Ja silloin kuin yrittävät tajuta, ylireagoivat älyttömästi ja luulevat tietävänsä kaikesta kaiken. :D Mutta ei se mitään. Koiramme on aivan ihana, nykyään mun bestis. Ennenhän tuo ei oikeen edes välittänyt minusta. Voi kyllä olla että se on siksi, koska ärsytin häntä tahalleen ja nostelin kun tuo oli pienempi. Hehe.

Tokaks:
Mun läppärillä ei pääse nettiin. Ainakaan vähään aikaan. Meillä ei ole kotona langatonta nettiyhteyttä, ja pikkuveljeni pölli minun johtoni ollessani Ranskassa. No ei se mitään, läppäritauko tekee vain hyvää! Eli en pääse postailemaan kovin usein. Tai ehkä pääsenkin. Kuvia en kyllä pääse laittamaan, kun ne jää jotenkin tämän läppärin muistiin, ja tämähän on siis vanhempieni läppäri.

Kolmanneks:
En meinaa lopettaa laihduttamista. En ainakaan vielä, mutta en suhtaudu siihen yhtä pakkomielteisesti. Yritän vain pitää syömisajat ja -määrät kurissa. Eilisilta oli kyllä yks todellinen boosti-ilta, mutta puolustan sitä sillä, että ennen kahdeksaa illalla kyllä, söin nuo kaikki kahdeksan jälkeen en ollut syönyt kuin kolme pientä sämpylää. Yhden sillä vähäsokerisella hillolla vielä poikaystävän luona ollessani, ja kaksi kevyellä sulatejuustolla ja kurkulla. Ja okei, no söin neljä palaa sitä vähäsokerista suklaata, mutta siitä tuli yhteensä se 53kcal. Eli ei tuo nyt loppupeleissä niin paljoa ole. No mutta, niin, tosiaan. Haluan mä vielä vähän laihtua ennen joulua, koska silloin en haluaisi miettiä niin paljoa syömisiäni, ja varmaan lihon ainakin vähän joulun aikana. Kyllähän mä tiedän, että ne kilot mitkä sain pudotettua eivät tule noin vain takaisin, vaikka helposti tulisivatkin. Ja en tiedä paljon painan. Menkat alkavat perjantaina, ja vatsa ei ole tyhjentynyt vähään aikaan anteeksi, ällöttää itteenikin kertoa :D, joten olen todella, todella turvoksissa. Joten odotan ehkä vielä ainakin viikon ennen kuin punnitsen itseni täällä kotona.

Neljänneks:
En tiedä mitä teen poikaystävän kanssa. Samalla eilen oli aivan kamalaa lähteä, mutta samalla olin kamalan onnellinen, kun sain lähteä.

Ja mä kyllä meinaan lukea teidän kirjotuksia! Tsemppiä teille kaikille ihan kauheesti, ja toivottavasti ootte yhtä onnellisia kun mä oon nyt. Tää on ihanaa! <3

I'm On a Diet But My Pockets're Eating Cheesecake

Aloitin tänään jo aiemmin kirjoittamaan angstipostausta eilisestä, mutta lopetin sitten puolessa välissä ja poistin koko roskan. Turhaan mä aina kirjotan uudestaan noita juttuja: poikaystävä heittää läppää mun painosta eikä tajua, että se satuttaa, ja poikaystävän isä vittuilee syömisistäni ja valinnoistani. Myöhemmin sitten masistelen yksinäni täällä huoneessa koti-ikävääni ja vihaan maailmaa. Hyvä asenne loppupäiville ja silleen! Mutta tänään on aivan eri tilanne. Tein kaksi piirakkaa illalliselle; rasvaisen aurajuusto-ananas -piirakan, sekä kevyemmän tonnikala-herkkusieni -version. Ei varmaankaan tarvitse sanoa, että kumpaa sitten itse söin? Selvennykseksi niille jotka pitävät itsenilailla minua sikana, kevyempää. Söin yhden palan. Eli kahdeksasosan siitä pienestä piirakasta, ja tulin aivan täyteen. En ole pitkään aikaan ollut näin ähkyssä! Piirakan lisäksi söin jotain kasvista, mistä en ollut koskaan kuullutkaan (tsekkasin: lehtimangoldia), mutta en sitäkään mitenkään älyttömästi! Jälkkäriksi puolikas omena. Siinä se. Ja olen täynnä. Eikä vituta ollenkaan! En syönyt paljoa, ja tällä kertaa myös tiedän sen. Olen jopa ihan ylpeä itsestäni. Muutenkaan tänään ei ole ollut mikään possuilupäivä, vaikka söinkin jotain mikä sai poikaystävän ja poikaystävän vanhemmat kyseenalaistamaan tätä ruokavaliovalintaani.

Huomenna sitten lähtee viimeinen päivä Ranskassa käyntiin, ja pakko myöntää, en voisi olla onnellisempi. Itkin tänään ahdistuksissani hetken, kun poikaystävä tuli lähelle halaamaan. En mä halua siltä haleja, kun se satuttaa mua joka päivä. En mä halua olla sen lelu mitä se saa käyttää kun haluaa seksiä tai hellyyttä. Huomiseksi mulla onkin melko paljon ohjelmaa, muun muuassa sitä ihanaa taikinaterapiaa cookiesien ja sämpylöiden parissa. Ja sitten juuston ostoa äidille. Ja pakkaamista, tietenkin. Jos ketään kiinnostaa :-D Mealplanit on huomiselle tehty aamiaiselle ja lounaalle, ja tosissani toivon noudattavani niitä. Ehkä tämä illallinen tänään oikeasti boostaisi minua noudattamaan sääntöjäni kerrankin. Illalliselle poikaystävän äiti on ostanut ruusukaaleja. Voi jestas. En sitten tiedä mitä syömme, niitä ainakin, varmaan lisäksi sämpylöitä. Ainakin toivon niin, tietäisin tasantarkkaan mitä söisin ja paljon. 

Tänään syöty:

• Maissikakku hillolla x2
• Kanaa
• Lehtimangoldia
• Puolikas verigreippi
• Banaani-mokkaleivos (huom! pienin mahdollinen)
• Riisikakku hillolla
• Tonnikala-herkkusieni -piirakkaa
• Puolikas omena

Huomisen ruuat, toivottavasti:

• Maissikakku hillolla
• Kaksi hapankorppua vähäkalorisella margariinilla, vähäkalorisella juustolla ja tomaatilla
• Vähän kaurapuuroa
• Joku hedelmä, varmaankin kiivi, ellen käy ostamassa omenoita ennen lounasta
• Sämpylä tai kaksi, v.k. margariinilla, v.k. juustolla ja toivottavasti kurkulla
• Niitä saakelin ruusukaaleja..........

Ei varmaankaan nuo ruuat tuohon jää, mutta jos nyt kokeiltaisiin edes. Ja kyllä, pitää laittaa se "vähäkalorinen" kun sellaisiin on mahdollisuus! :-D

Tsemppiä teille kaikille! :)

Average

Olen aina ollut keskiverto ihan kaikessa. En koskaan ole ollut erityisen hyvä missään urheilussa, mutten ole ollut surkeakaan. Koulussa olin ekasta luokasta lukion viimeiseen aina sitä 7-8 tasoa, tyydyttävä, ja lukiosta lähdit pois C:n paperit kädessä. Olen keskiverto pituuteni kannalta, 166cm. Olen aina ollut normaalipainoinen, painoindeksi ei ole varmaan koskaan ollut ylipainon saatikaan sitten alipainon puolella. Olen aina näyttänyt tavalliselta nuorelta, muutaman vuoden emokautta lukuunottamatta. Perheeseeni kuuluu äiti, isä, pikkuveli, sekä koira. Asumme rivitalossa. Elämässäni ei ole oikein koskaan ollut mitään erityistä. Emokauteni aikana kylläkin olin masentunut ja aloitin itseni satuttamisen, jonka takia äitini passitti minut terapeuteille sun muille. Mutta en sitten tiedä, että oliko se vain jotain huomionhakua. Pelkkää esittämistä. Aloin tänään miettimään tätä laihduttamistani ja syitä tälle, ja tulin kai siihen tulokseen, että haluan jotain erityistä elämääni. Haluan olla alipainoinen, pieni. Haluan kontrollia syömisiini, etten söisi normaalisti. Vähän vain vähemmän, mutta silti erilailla kun muut. Haluan jotain erityistä, ja vaikka vaihtoehtoja olisi niin monta mistä valita, terveempiä kuin tämä jonka olen jo valinnut, en halua luopua tästä. Rakastan tätä tunnetta, kun haluaisi vain velloa itsesäälissä ja märistä kuinka on lihonnut vaikka syö kuin hiiri, mutta vaa'alle astuessa luku onkin kiloja vähemmän kuin mitä luulisi.

Olen ollut tämän päivän yksin. Poikaystävä on töissä isänsä kanssa, ja poikaystävän äidillä on myöskin joku työjuttu. Aivan täydellinen tilaisuus syödä vähän! Mutta miten kävikään.. Listaan taas postauksen loppuun nuo ruuat, mitä olen syönyt. En mä ole syönyt niin paljon kuin olisin todellakin voinut, sillä aamusta asti olen taistellut ahmimista vastaan, ja kai mä olen voitolla, mutta olen silti syönyt enemmän kuin aluksi suunnittelin. Olen myös leiponut uudelleen, vaikka entisiäkin korvapuusteja on vielä kymmenen jäljellä. Mutta poikaystävän äiti ottaa muutaman maanantaina mukaan töihinsä, ja tiedän, että kyllä tälle perheelle pulla maistuu! Tekisi myös mieli kokeilla macaronien tekoa uudelleen, sillä nuo vanhat hajosivat käsiin ja muutenkin menivät aivan perseelleen. Leipominen on oikeasti ehkä parasta harhautusta ahmimiseen. Saa tekemistä parhaimmillaan muutamaksi tunniksi, ja onhan se parempi vain maistella vähän sieltä täältä kuin ahtaa naamaansa muroja, pullaa, leipää, suklaakuorrutteisia vaahtonalleja... 

Mun pitäisi kyllä pakata, mutta kun en tiedä mitä tavaroita tarvitsen huomenna, ja en halua alkaa tuota laukunpunnitsemis rumbaa vielä. Maanantaina kyllä kerkeän. Toivottavasti. Kyllä kerkeän. Haluan muutenkin mahdollisimman paljon tekemistä maanantaille, sillä olen varmaan hermorauniona koko päivän, kun aika ei kulu tarpeeksi nopeasti. Ah, kaksi kokonaista päivää jäljellä tässä maassa, ja sitten se on aurevoir France, bonjour Finlande!

Tänään syöty:

• Maissikakku vähäsokerisella hillolla
• Kaksi kuppia kahvia soijamaidolla
• Kaurapuuroa marjoilla
• Kaksi pientä leipäviipaletta
• Omena
• Vähän kuorrutusta

Patheticcc

Vituilleen meni. Mutta nyt loppui, illallisella ei leipää, suuhun ei eksy muuta kuin vihanneskeittoa ja puolikas päärynä. Cocis Zeroa ennen, aikana ja jälkeen jos mieli tekee muuta. Helvetti, helvetti, helvetti.

Tänään syöty lisäksi:

• Puolikas omena 
• Puolikas päärynä
• 20g Golden Grahams muroja kuivana
• Pari salmiakkia
• Rusinoita

En kestä itteeni.

Pitääkö se onnistuminen heti pilata syömällä tiedostaen liikaa? Onko aivan helvetin pakko?

Huomenna uusi yritys. Aamiaisella sallittu kuppi valkoista luomuteetä, ja vain jos poikaystävän vanhemmat ovat näkemässä, maissikakku vähäsokerisella hillolla. Kalorit maksimissaan 25. Muista aterioista on niin vaikea sanoa, mutta koska poikaystävän äiti ei ole täällä kahdentoista aikaan, voin tarjoutua tekemään lounaan. Pitää vain keksiä, että mitä sitä tekisi. Muille pastaa, juustoa ja tomaattikastiketta, itselleni puolet tofuraviolipaketista. Ehkä. Kalorit jäisivät alle kahdensadan. Äh, vihaan viikonloppuja ja tätä tietämättömyyttä ja kun en voi suunnitella aterioitani. Ihan kuin ne suunnitelmat edes pitäisivät. Olen oksettava sika.

Huomenna alkaa onnistuminen. Vannon.

Jos ja kun

Voi luoja mun kanssa. Kerrankin kun käyn vaa'alla, ja oikeasti olen tyytyväinen, niin menen sitten ja pilaan kaiken syömällä paljon. Eli siis tänään punnitsin itseni, ja viimeyöllisen psyykkayksen takia odotin vaakaan pamahtavan sen 55 tai 56 kiloa. Sainkin yllättyä tosi tosi tosi iloisesti, kun luku ei noussut 52kg:n yläpuolelle! Tuon mukaan olisin siis pudottanut 3kg reilussa kolmessa viikossa, kelpaa! Mutta sittenpä aloitin syömään lounasta puoli tuntia sitten, ja koska olen täällä talossa yksin, ei minua kukaan estänyt syömästä mitä halusin. Paha virhe. Listaan taas kirjoituksen loppuun mitä olen syönyt yms, samalla tavalla kuin eilen. Ei nuo kalorit kovin korkealle noussut, sillä kaikki ruokasuunnitelman ulkopuoliset asiat olivat vähärasvaisia tuotteita, mutta silti! Söin mä kyllä kun mikäkin possu kaksi viikkoa noista kolmesta, kun en vaa'alla käynyt, ja silti paino oli pudonnut noinkin paljon. Parempi olisi silti ollut, että olisin pysynyt siinä mun ateriasuunnitelmassa. Loppupäivän meinaan kyllä seurata sitä hyvinkin orjallisesti.

Eilinen ei oikeen sujunut myöskään niinkuin piti. Söin vähän liikaa sitä pullataikinaa, sekä sitten vielä ehkä neljänneksen valmiista korvapuustista. Poikaystävän ja poikaystävän äidin maistellessa ylijäämätaikinaa, minä harhautin halujani rusinoilla. On se nyt tietenkin parempi kuin se pirun rasvanen taikinamössö. Illallisella söin niiden ruokien lisäksi mitkä pitikin, purjoa ja kurpitsaa. Ei nuokaan mitään huonoja ruokia ole, mutta olisin pärjännyt ilmankin. 

Inhoan itseäni hetki hetkeltä enemmän. Miksi menin syömään liikaa? En mä ole edes täynnä, voisin syödä lisääkin. On mulla tuossa vieressä puolikas, pilkottu omena. Sen syön, ja that's it. Seuraavan kerran hedelmävälipala neljän aikaan. Minun pitää päästä pois tästä talosta. En voi myöskään uskoa, että neljän päivän kuluttua istun koneessa matkalla kotiin. En mä ehkä haluakaan päästä eroon tästä syömisvammailusta. Haluan silti laihtua, ja minusta tuntuu että se on enemmän haasteellista kotona kuin täällä. Haluan yrittää. Ja sitä paitsi uskon, että minun on aivan mahdollista painaa sen 50kg jouluna, jos ja kun harjoitan itsekurini parhaimmilleen. Ja mähän meinaan sen tehdä!

Nyt tämä kivuliain osuus...

Tänään syöty: 

• Kahvi rasvattomalla soijamaidolla
• WeightWatchers paahtoleipää vähärasvaisella sulatejuustolla
• Kananmunan valkuainen
• Tunapastaa
• Puolikas omena

Huhhuh, ja kello ei ole edes puoli yhtä..

Tänään vielä tarkoitus syödä:

• Puolikas omena 
• Päärynä
• Valkoista vadelmaluomuteetä
• Purjokurpitsakeittoa
• Leipäviipale

Välteltävää:

• Ne korvapuustit
• Juustot

Once a Loser, Always a Loser

Nopeesti vaan: tein äsken tunapastaa, ja ei pitänyt syödä paljoa. No toisinhan kävi, ja otin vielä lisääkin. Helvetti. Äsken tein itku kurkussa 150 vatsalihasliikettä, ja kohta lähetään ulos poikaystävän kanssa. Jalat kramppas eilen kahdesti, ja nytkin tuntuu koko ajan että alkaa kramppaamaan uudestaan, ja vähän pelottaa lähteä mihinkään. Mutta kuitenkin, kun tullaan takasin, aletaan leipomaan niitä korvapuusteja. Itsekuri joutuu koetukselle nyt lopuiksi viideksi päiväksi, kun en meinaa syödä niitä. Korkeintaan yhden koko tänä aikana. Mutta meinaan onnistua, en mä helvetti voi epäonnistua lisää. Sitä on harrastettu jo aivan riittävästi.

Kuvaa melko hyvin näitä mun leipomisfiiliksiä. Haluan leipoa ihan järjettömästi, mutta mitään niistä en mielellään söisi.

Huomenna vaa'alle. Tosiaankaan ei ole aavistustakaan mitä se vaaka näyttää. Toivon, ettei paino ole ainakaan noussut. Mutta niin. 

Tänään syöty siis:

• Tonnikalapastaa aivan liikaa
• Puolikas omena
• Maissikakku vähäsokerisella hillolla

Tarkoituksena syödä lisäksi:

• Illallisella kaksi kokojyväjuustosarvea ja ehkä puolikas omena
• Kuppi valkoista vadelmaluomuteetä

Tarkoituksena myös vältellä:

• Loppuja macaroneja
• Pullataikinaa
• Valmiita korvapuusteja

Apua.

That's It

Eilen annoin vaan mennä illallisen kanssa. Suurimmaksi osaksi vain ja ainoastaan vitutuksen takia. Vihaan niin paljon toisten tahtoon alistumista, mutta tiesin, että jos jään kotiin kun poikaystävä lähtee pelaamaan biljardia ystäviensä kanssa alamme riitelemään. Jos lähden mukaan, istun vitutuksissani itsekseni pöydässä hiljaa, kun en ymmärrä mistä muut puhuvat. Kotiin tultuamme luultavasti alamme riitelemään siitä kuinka en osaa pitää hauskaa, ja kuinka olen tylsä. Söin siis liikaa ja luultavasti liian nopeasti, sillä vatsani oli niin kamalassa paineessa, ettei siihen mikään muu auttanut kuin se saakelin oksentaminen. En mä oksentanut paljoa, mutta silti.

Tänään minulla on kunnon laihdutuspäivä, jonka toivon tuovan jotain boostia tähän koko laihdutusrumbaan. Meidän piti poikaystävän ja poikaystävän äidin kanssa leipoa korvapuusteja, mutta onneksi poikaystävän äiti on poissa koko päivän, ja leipominen siirtyy. Pystyn siis keplottelemaan itseni irti ainakin lounaan runsista ruuista, sekä välipalasta. Illalliseksi olen varannut itselleni kaksi kokojyvävähärasvajuustosarvea, sekä puolikkaan omenan. Lounaalla tomaattikeitto. Kalorit tulisivat nousemaan noiden mukaan 190:een, mutta onhan se nyt päivänselvää että syön enemmän. Ehkä palan vähäkalorista piirakkaa, jonka eilen tein. Ah, ihana leipoa näitä "erikoisuuksia", kun saa lätkiä kaikki vähärasvaiset tuotteet ja keinotekoset makeutusaineet taikinoihin voin ja oikean sokerin sijaan.

Ja tosiaan, olen aivan varma nyt, että parisuhteeni on kuuden päivän päästä melkolailla ohi. Olemme puhuneet muutamana iltana poikaystävän kanssa tästä, ja tiedän että molemmat ovat hyväksyneet sen faktan, että ainakin muutamaan kuukauteen emme tulisi näkemään toisiamme. Jos suhteemme jollain tavalla jatkuisikin myöhemmin, tiistaina alkaa jonkinlainen tauko, jolloin molemmat ovat vapaita tekemään mitä ikinä lystää. Minussa tämä ei herätä minkäänlaisia tunteita, ihan totta. Ei ehkä mikään hyvä merkki suhteen jatkumisen kannalta, huh? Eikä, jos totta puhutaan, poikaystävänkään äänessä tai ilmeissä ole minkäänlaisia negatiivisia fiiliksiä näistä tauoista sun muista näkynyt. Mutta it's fine. Uskon että meidän molempien tunteet ovat muuttuneet niin paljon tämän kahden kuukauden aikana, jonka olemme viettäneet niin tiiviisti yhdessä, että tämä on todellakin se paras ratkaisu. Emme vain halua sanoa sitä ääneen.

Minusta tuntuu, että vanhempanikin ovat sitä mieltä, että minun on parempi ilman poikaystävää. Siis ei ilman minkäänlaista poikaystävää, mutta ilman tätä poikaystävää. Tätä, joka ajoi minut syömisvammailuihin. Tätä, joka on suudellut kolmea eri tyttöä yhdessäoloaikamme aikana. Tätä, joka yrittää kontrolloida ajatuksiani ja elämääni muutenkin. Isäni lähetti minulle viestin toissapäivänä, että laittoi tililleni rahaa sitä varten, jos laukkuni painaakin liikaa. Eli en jättäisi tänne yhtään tavaroitani, vaan ottaisin kaikki mukaan myös silläkin uhalla, että laukku painaisi muutamia kiloja yli rajan. Äitini myös sanoi, että heittäisin pois kaikki vaatteet, joita en tulisi enää käyttämään. Esimerkiksi kaikki liian isot housut. 

Joudun nousemaan vaa'alle viimeistään kahden päivän kuluttua. Apua. 

Kalorit eilen: 549kcal (-351kcal HSGD-rajasta. Ja eilen oli muuten tuo viimenen päivä tuosta niin turhasta dieetistä!)

Kaloreita on pyöreät nolla tänään tähän mennessä, wohoo!

When Reality Hits You Hard

Sillon kun todellisuus oikeasti iskee vasten kasvoja, voin kertoa, että sattuu. Sattuu ja paljon. Olen syönyt koko tämän viikon aivan vituilleen. Joka päivä jotain, mikä vielä kaksi viikkoa sitten oli sitä luksusta, mitä saisin maistaa kerran viikossa. Ja oikeasti vain maistaa, mutta nyt olen syönytsyönyt sitä joka päivä. Kyllä, kaikki johtuu leipomisbuumistani, ja se kyllä jatkuu vielä. En vaan meinaa herkutella taikinoilla ja valmiilla herkuilla. Mulla on listalla macaronejen valmistus, lisää sämpylöiden tekoa, korvapuustien teko, toisen piirakan teko, sekä cookieiden tekoa. Varmasti vielä jotain muutakin, mutta nuo nyt ainakin. Taikinaterapia on sitä parasta minulle täällä varsinkin, joten en siitä todellakaan hevillä meinaa luopua. Ainut asia, joka saa minut unohtamaan itsessäni vellovat ihrat sun muut ällötykset.

Katsoin itseäni äsken peilistä valtavassa itseinhossa. Hyi elämä, miten mä pystyin kuvitella olevani ok? Ei, ei vielä lähelläkään. Mun on lopetettava toiveajattelut ja ruokien lisääminen aterioilla "vain sen takia, että kalorit eivät ole kovin korkeat". Siis, siihenhän mä pyrin. Ja esimerkiksi huomisen lounaaseen ajattelin lisätä toisen palan paahtoleipää. Miksi? No koska leipä menee vanhaksi. Ei elämä, mä vaikka heitän sen paahtoleipäpussin sisällön tuohon läheiseen jokeen, jotta sorsat ja joutsenet saavat syödäkseen, mutta en mä tuon saakelin tekosyyn takia halua syödä enempää. Tulen kylläiseksi kyllä vähemmästäkin määrästä. Nälkä lähtee nykyään melko nopeasti, mutta koska kroppaan mahtuu vielä, ja kalorit ovat alle 200, syön lisää. Mitä, miksi ihmeessä? En halua tulla liian täyteen, mutta siihen se aina johtaa. Argh, minä ja ihana itsekurini. Maanantaista perjantaihin, torstaita lukuunottamatta, saan vaikuttaa aivan vapaasti aamiaiseeni ja lounaaseeni. Vannon, että huomisesta lähtien nämä määrät eivät tule olemaan päätähuimaavia. 

Sain ystäväni myös luopumaan ajatuksesta, että menisimme syömään lentoni laskeuduttua silloin tiistaina, vedoten vähintään kahteen laukkuuni. Bussilla kulkeminen näiden kassien kanssa ei todellakaan olisi mitään herkkua. Tai siis, busseilla kulkeminen. Ensin kentältä ruokapaikkaan, sitten ruokapaikasta kahdella bussilla kotiin. Olisihan se HC-tapa kuluttaa niitä kaloreita, mutta been there done that, ja en tosiaan enää siihen meinaa palata. Jäämme siis lentokentälle istuskelemaan kahvilaan, missä otan vain juomista. Ah, voi näitä sotasuunnitelmia! 

Kalorit tänään: 571kcal (-579kcal rajasta)

EDIT// Tervetuloa uusi lukija!

Enkä eilen voinut elää ilman sinua

Eilisestä sen verran, että luojan kiitos ravintoloiden kasvisruokalistoista. Selvisin illallisesta höyrytettyjen kasvisten ansiosta, sekä hedelmälautasesta. Vaikka poikaystävän äiti alkoi lähes huutamaan siinä pöydässä että ottaisin hänen kalaansa, vaikka hän ei itse syönyt varmaan puoliakaan annoksestaan, koska jakeli siitä kaikille. Jee. Ja poikaystävän isä on alkanut kirjaimellisesti vittuilemaan syömisistäni. I can't believe you're taking dessert! I thought the vegetables would kill you with the imaginary fat. Aha, okei tosi kiva hei. Kiitos. Ja kun viereiseen pöytään tuotiin varmaan kuutta eri lihaa, hän sanoi, että yksi kymmenesosa siitä määrästä olisi minulle liikaa ja en söisi varmaan ikinä enää.

Poikaystävä kertoi aamulla nähneensä painajaisunen siitä, kuinka en enää edes pidä hänestä. Minua tämä ei koskettanut millään lailla. Ei herättänyt minkäänlaisia tunteita. Eniten minua pelottaa kotiinlähtemisessä se, että en itkisi lentokentällä. Tiedän, että se pahottaisi poikaystävän mielen, koska yleensä olen melkoinen itkupilli noissa eroamishetkissä. Nyt minua vain pelottaa, että en oikeasti tule itkemään ollenkaan. Poikaystävä on myös alkanut sanomaan, että ehkä meidän ei pitäisi olla yhdessä, ja että emme tule näkemään toisiamme yli kahdeksaan kuukauteen. Tiedän, että jos haluaisimme nähdä toisiamme aika ei olisi tosiaankaan noin pitkä. Poikaystävä sanoo nuo asiat peittäen ne vitseiksi, mutta niiden toistelu paljastaa hänet aivan liian hyvin. Tämä ei herätä minussa mitään huolestusta. Haluan vain kotiin. 

Tekisi mieli sanoa, että vain suurin osa minusta tietää, että suhteemme on ohi. Mutta tiedän sen varsin hyvin. Minä itse, kokonaan. Tiedän, että kotona tämä ei tule luultavasti hätkäyttämään minua sen kummemmin, ja sen takia tunnen itseni maailman kamalimmaksi ihmiseksi. 

Eiliset kalorit: ~773kcal (-327kcal HSGD-rajasta)

Kalorit tänään tähän mennessä: 59kcal (1091kcal jäljellä)

Day Trip

Ollaan lähdössä päiväks toiseen kaupunkiin. Mua pelottaa. Lounaaksi ollaan tehty leipiä yms, mutta illallisella kaikki haluavat ravintolaan. En mä ole ollut missään ravintolassa sen jälkeen kun tulin tänne. En sen jälkeen kun syömisvammailut ovat kasvaneet pahemmiksi kuin koskaan. Lounaalle poikaystävän äiti on ottanut myös: suklaata, sipsejä, juustoja, sekä lisää Serranokinkkua, joista n. puolet on valkoista rasvaa. Jee, en malta odottaa. Otin itselleni turvaksi sitä vähäsokerista suklaata, ja tein omat leivät. Tiedän kuitenkin, että tänään mun itsekuria koetellaan enemmän kuin pitkään, pitkään aikaan. Wish me luck.

Pourquoi tu gâches ta vie?

Eilinen meni aivan perseelleen illallisen tultua, mutta en nyt jaksa märehtiä sitä. Keskityn ennemmin tulevaan illalliseen, ja sen tuomiin haasteisiin. Poikaystävä haluaa syödä sitä pakastepizzaa, mitä he eivät syöneetkään silloin kun luulin ja panikoin niiden sämpylöiden kanssa. No, meikälikkahan meni leipomaan lisää leipää tänään! Kolmia erilaisia sämpylöitä: juusto-pekonisämpylöitä vaaleilla vehnäjauhoilla poikaystävälle ja poikaystävän vanhemmille, ns. normaaleja sämpylöitä vaaleilla vehnäjauhoilla myöskin heille (huomhuom! nämä sämpylät sisältävät valehtelematta suurimman määrän rasvaa mitä olen koskaan sämpylöissä nähnyt, ja ihan reseptin mukaan tein), sekä itseäni ajatellen ja ylimääräisiltä kysymyksiltä välttymästä leivoin kokojyväsämpylöitä. Eli saan tänään turvasämpylää sen pizzan sijaan! Jihuu. Muutenkin leipominen on minulle kuin terapiaa. Taikinaterapiaa. Mieleni on paljon, paljon parempi kun olen saanut leipoa jotain. Vaikka leipoisinkin ällöttävän rasvaisia cookieita, tai suklaata pursuavia muffinsseja, olen paljon iloisempi. Ja vielä, jos ihmiset oikeasti tykkäävät tekeleistäni, se vain vahvistaa sitä tunnetta.

Okei no märehditään sitä eilistä sitten vähän, koska enemmänkin naurattaa kuin itkettää tällä hetkellä itsekurin puute ja säälittävyyteni. Eilisen kalorit menivät toooodella hyvin siihen illalliseen saakka: 243. Ajattelin, että olisin syönyt kaurapuuroa marjoilla muiden syödessä tortilloja, jolloin kalorit eivät olisi nousseet edes viiteensataan. No mutta, haistoinpa ja ehkä vähän myös maistoin kanapalaa, ja se oli menoa siitä lähtien. "On se ihan okei että syön vähän kanaa paahtoleivällä. Tölkkimaissia siihen sivuun, niin vielä parempi." Näin ajattelin, mutta sitten kun chilinachot nostettiin pöytään... Oh joy, niitä sitten vetelin siinä mielissään. Onneksi kuitenkin laskin, että kalorit olisivat siltä päivältä jääneet alle tonnin. Eli ei mikään älytön lipsahdus, mutta lipsahdus kuitenkin. Ja olen aivan nyt kyllä sitä mieltä, että jokin ylempi tahto rankaisee minua noiden herkuttelujen jälkeen. Vatsa meni aivan sekaisin, ja loppujen lopuksi löysin itseni tyhjentyneenä. Joten ei nyt mikään älytön morkkis jäänyt, mutta hävettää tämä itsekurin puute aivan kamalasti. Naurattaa ihan.

Mutta tosiaan. Toivon että tänään jää paljon paljon vähemmälle tuo iltasyöminen. Olen laskenut kaiken jo valmiiksi: kaksi sämpylää todella pieniä vähärasvaisella juustolla ja kurkulla. Kalorit jäävät 162:een. Tässä pysytään, ja jos ei pysytä niin jo on kumma! Jätän tän laihduttamisen toisille ja syön itteni niin lihavaksi etten pysty liikkumaan. Koko viikko on mennyt aivan läskiksi muuten. Raah. Ehkä ei kuitenkaan, reidet eivät vieläkään kosketa toisiaan, ja masu ei ole kasvanut kovin paljoa. No ei varmaan ollenkaan, mutta mieli on kumma juttu kun vääristelee asioita. Vaa'alle en ole noussut vieläkään. Odotan varmaan siihen, että pitää alkaa punnitsemaan laukkuja ennen lähtöä, ja oman painon mittaaminen on pakko tehdä. 

Poikaystävän vanhemmat pelkäävät, että äitini soittaa heille kotiinpaluuni jälkeen ja raivoaa, kuinka eivät ole syöttäneet minua täällä. Naamastani kuulemma näkee, että olen laihtunut. Onneksi vanhempani ovat varautuneet vastaanottamaan laihemman tyttären, ja ainakin äitini tietää, että tämä johtuu näistä syömisvammailuistani. Ei siitä, että poikaystävän yliystävälliset vanhemmat muka vetäisivät kaiken ruuan edestäni pois ja kieltäisivät minulta kaiken. Pakko myöntää, että kyllä mun naamasta näkee että on muutama kilo pudotettu. Näin poikaystävän lompakossa kuvan, mikä tulee myös ajokorttiini, ja tajusin miten paljon naamani on pienentynyt. Samalla järkytyin syvästi, mutta kyllä se tyytyväisyyden tunne oli paljon vahvempi. 

Eiliset kalorit: :-D paljon

Kalorit tänään tähän mennessä: 313kcal (HSGD-rajaan jäljellä 637kcal)

Ja tuo Healthy Skinny Girl Diet on vain alkanut naurattaa minua, koska en mä ole tehnyt tasan mitään millään noista rajoista. Ainut mihin ne ovat auttaneet, on ollut motivoida minua saamaan mahdollisimman paljon miinusta. Ja tuokin motivaation hetki pyyhkäisee ylini iltaisin. Päivisin en edes mieti sitä. No, vielä muutama päivä, ja that's it. 

Ja anteeksi tästä tekstistä :D Saakelin sekava.

Mut en tiedä enää itsekään ketä pelkään

Maanantai ja tiistai oli molemmat niin suuria floppeja syömisen kannalta, etten edes halua puhua niistä. Vaikka miten vannotin itselläni maanantaina, että tiistaina tsemppaan ja syön vain tarpeellisen määrän, eteen astui keksien leipomistalkoot, sekä itsetehdyt sämpylät. Jee ihanaa. Nyt tekisi mieli vaan itkeä, koska pelkään, että poikaystävän vanhemmat syövät kevyet sämpyläni. Olo on kuin kiukuttelevalla pikkulapsella. Samalla häpeän itseäni ja käytöstäni, mutta samalla haluaisin vain mököttää kaikille ja olla omissa oloissani. Keskiviikon illallinen on laskettu sadan kalorin sämpylän varaan! Mitä jos nuo kaksi sämpylää mitkä ovat jäljellä syödään? Syönkö sitten kaksi ja puoli paahtoleipää, jotka eivät täytä juuri ollenkaan? En halua syödä neljän juuston pizzakaan muiden lailla.

Postauksien aiheet tässä blogissa kyllä on yhtä risteilyä. Ensin sanotaan miten halutaan "parantua", ja sitten ahdistutaan ja sanotaankin toista. Eilen kirjoitin luonnokseksi, että nyt loppui kalorien laskeminen. Että se on turhaa ja tekee vain minulle huonon mielen. Tänään aamulla poistin tuon luonnoksen, koska haluan mä laskea ne kalorit. Haluan tietää paljon syön ja paljon kulutan. Suurinpiirtein. Keskustelin myös äitini kanssa eilen syömisistäni. Hän itse sanoi, että on huolissaan. Äitini ei ole nähnyt minusta uutta kuvaa varmaan puoleentoista kuukauteen, mutta silti sanoo, että on huolissaan. "Onneksi kohta tuut kotiin, ja pääset äidin kainaloon syömään suklaita ja pullia. Olet rakas, aivan sama mitä kokoa olet. Niin sen pitäisi olla kaikille, myös poikaystävälle." Äitini sai minut itkemään sanoessaan tuon. Poikaystävä on ollut aivan kamala minua kohtaan painoni ja kokoni takia, ja vaikka hän sanookin nykyään että menen liiallisuuksiin, ja että syön liian vähän, näen ettei hän ole aivan tosissaan. Eilen tehdessäni keksejä häntä varten, ja maistaessani minttusuklaata ja oikeasti todella vähän keksitaikinaa hän katsoi minua kuin tautista. Tiedäthän sen katseen, tarvitsetko sä nyt ihan oikeasti tuota? Pitäisköhän sun jättää tuo maistelu pois? Tiedän, että poikaystävä haluaa minun olevan laiha, ja että vartalossani ei olisi yhtään rasvaa jäljellä. Rintoja ja takapuolta lukuunottamatta siis. Kyllä mä poikaystäväni edes sen verran tunnen.

Olen käyttänyt tänään päiväni kävelemällä, sekä pidättelemällä itkua. Vaikka päivät kuluvatkin todella, todella nopeasti, eivät ne siltikään kulu tarpeeksi nopeasti. Vielä 13 päivää, ja pääsen kotiin. Alle kaksi viikkoa, ja saan jättää nämä murheet taakseni. Tiedän, että syömisvammailu seuraa minua Suomeen saakka, mutta siellä sentään omat vanhemmat tuntevat minut, ja hyväksyvät sellaisena kuin olen. Täällä saan suoraan sanottuna vittuilua poikaystävän vanhemmilta. Välillä syön liian vähän, välillä taas liikaa. Pitäisi kulkea sitä kultaista keskitietä, mutta minusta tuntuu, etteivät nämä ihmiset edes tiedä täällä missä se keskitie itsessään on. En todellakaan väitä, että itse tietäisin. Olen aina ollut kaikki tai ei mitään -tyyppiä, ja tulen varmasti aina olemaankin. Niin surullista kuin se onkin.

Nyt odotan, että poikaystävä olisi valmis lähtemään kaupoille. Odotan eniten sitä, että pääsen kävelemään vähän lisää, kuluttamaan olemattomia kaloreita. Tosiaan en ole tänään syönyt paljoa, onneksi. Tunnen itseni paremmaksi kun tunnen nälkää, vaikka mielialani on huomattavasti matalemmalla kuin syömisen ollessa suurempi. Mutta mielummin tunnen itseni apeaksi ja edes hieman ylpeäksi itsestäni, kuin valeiloiseksi peitellessäni itseinhoa ja pettymystä. Syömisen jälkeen tuohon valeiloon sentään olisi energiaa.

Olen aivan sekaisin. Olen tyytyväinen ja oikeasti onnellinen, koska pystyn tekemään ateriasuunnitelmia, ja oikeasti noudattamaan niitä. Samalla olen pettynyt, koska en yhtään edistä tätä paranemista niin. Mutta elämähän on valintoja täynnä, eikö? Itse valitsin tämän puolen, ja nyt on varmasti liian myöhäistä vaihtaa sitä. 

Kalorit tänään tähän mennessä: 238kcal (712kcal jäljellä HSGD-rajasta. Viimesiä muuten viedään! Tiistaina loppuu tämä turha dieetti. Ei nuo rajat oo oikeen koskaan estänyt mua syömästä enempää, koska harvoin olen edes noussut lähelle niitä)

Masokisti

Niin vielä sitä, että taidan olla masokisti. Katon kuvia ruuasta, etsin uusia reseptejä mitä voisin kokeilla leipoa, ja nyt alan katsomaan Jali ja suklaatehdas -leffaa. Ja nautin tästä kidutuksesta! Lord help me ja mun tummansuklaanhimoa nyt.

Kai tää on jotain itsekuritreeniä.

Failed

Tämä päivä on mennyt jo aivan läskeiksi kirjaimellisesti kaloreiden osalta, että en edes halua laskea niitä. Kuinka tyhmä olenkaan kuvitellessani että mieleni muuttuu tuosta vaan? Ei yksi päivä tunnu missään, voin mä vähän herkutella. Ei, en mä tosiaankaan voi. Kaksi normaalia suklaapalaa ja maistiaskeksi olivat liikaa. Kalorit oikeasti varmaan hipovat jo sitä HSGD-rajaa. Ja kyllä, söin kyllä enemmän kuin nuo edellämainitut, en halua vaan kirjoittaa niitä aiheuttaen vielä suuremman ahdistuksen. Illallinen pitäisi vielä suoriutua, ja mulla on jo jonkinlaiset sotasuunnitelmat sitä varten. Saa nyt nähdä miten käy. Huomenna tosissaan panostus, kaloriraja putoaa kuuteensataan, ehkä jopa viiteen. Mahd. alhaalla kuitenkin pysyn. Kävin kuitenkin tänään taas kaupungilla, ja kävelin siellä sen kolme tuntia. Sain siis edes jotain niistä kaloreista poltettua.

Tunsin kuitenkin tänään jotain, mitä en ole vähään aikaan tuntenut. Ja se oli sen pahimman syömiskohtauksen jälkeen. Iloa. Mielialani oli oikeasti iloinen, ja poikaystävä lounastauollaan huomasi sen myös. En kehdannut kertoa hänelle salasyömisistäni, mutta hän huomasi, että olin iloisempi. Tiedän, että mun pitäisi syödä enemmän, mutta en mä pysty noin vain sinne "normaaleihin" määriin hypätä. Hitaasti hyvä tulee. Kyllä mä ehkä pystyn siihen. Ja kiitos älyttömästi sugar&sweet:lle tsemppauksista ja siitä että eilen vähän niinkuin avasit mun silmät! Ah, haluan normaaliksi, ja äitinikin sanoi eilen, että vaikka söisinkin yhden tai kaksi tai kolme rasvapalleroa eli muffinssia eivät ne minua lihottaisi tuosta vaan. Jos joka päivä söisin tuon määrän noita rasvapalleroita, sitten ehkä. Ei, jos kerran tai kaksi. 15 päivää kotiinpaluuseen, enkä malta odottaa. Äitini myös sanoi vitsillä uhkaillen, että minun olisi parempi tulla takaisin olematta riisitikku, tai joudun pakkosyöttöön muutamaksi päiväksi. Eli siis hän köyttäisi minut tuoliin ja syöttäisi siihen saakka, että olen taas hänen normaali lapsensa. Huolissaanhan tuo on, pelkää minun sairastuvan, kun muutama vuosi takaperin olin niin lähellä sitä, mutta en mä anna itseni lipsua yhtään syvemmälle. 

Mutta silti, huomenna tsemppaus, ja kalorit mahd. alhaalla. Tänään lipsahdin, mutta ei maailma siihen kaadu. Kyllä se pieni rako vieläkin on reisien välissä, ja vatsa on huomattavasti litteämpi kuin vaikkapa kaksi kuukautta sitten! 

Eiliset kalorit: 494kcal (-656kcal HSGD-rajasta)

Ja jatkoin muuten vaakataukoa! En mä halua nousta sille puntarille kun ruokapaino painaa vatsassa..

Harhautus

Leivoin muffinsseja poikaystävän pyynnöstä, ja nyt mun pitää harhauttaa itteeni etten syö niitä. Ja innolla odotan kello neljän välipalaa ja illallista ja poikaystävän vanhempien painostusta. En ota suupalallistakaan. Inhoa kasvattaa entistä enemmän se, että tiedän tasan tarkkaan miten paljon noissa on sokeria, rasvaa, jauhoja, suklaata... Hyi.

Tein itelleni kyllä sellasta kaurahiutalejuttua, jossa oli makeuttamatonta kaakaojauhetta ja ei oikeestaan mitään "huonoa." Maistoin ehkä puolet siitä, ja hyi elämä maistu aivan puulta. Heitin loput roskiin, ja nyt harmittaa, että käytin kaloreita ihan turhaan. Ei niitä kaloreita tullut kuin ehkä 30, mutta silti. Epäonnistuminen tuntuu nyt vatsassa tosi vahvasti. Äh, odotan illalliseen ja syön oikeasti todella vähän. Eilen olin aivan täynnä sen porkkanakeiton jälkeen, ja vaikka se olikin pelkkää porkkanaa ja appelsiinimehua, minulla oli kamala morkkis. En halua enää tuntea sitä tunnetta. Onneksi huomenna saa palata "normaaliin" ruokarutiiniin, ja olenkin jo valmistanut itelleni huomisen meal planin ja muutenkin tekemistä jonka mukaan olisin liikkeessä suurimman osan päivästä. Jes.

Eiliset kalorit: 524kcal (-555kcal HSGD-rajasta)

Kalorit tänään tähän mennessä: 358kcal (hyi helvetti. 792kcal jäljellä)

Joo ja taitaa jäädä vaaka vielä paitsioon huomennakin, tiistaina uus yritys sitten! Ehkä. Mulla on vähän ailahtelevat mielipiteet tästä mun painosta ja laihdutuksesta. Välillä mulla on tosi, tosi hyvä mieli kropastani ja siitä miten paljon oikeasti olen laihtunut verrattuna nyt vaikkapa siihen viime uuteen vuoteen. Ostin elokuussa uudet farkut, ja nyt ne ovat minulle liian löysät vyötäröltä ja takapuolesta, vaikka alla olisi kahdet trikoolegginsit. Vanhat yöbokseritkin, jotka kiristivät takapuolesta ihan kunnolla, ovat nyt sopivat eivätkä kiristä ollenkaan. Kyllähän sen noin huomaa, miten on laihtunut. Mutta sitten katsoessa itseään peilistä ei tee mieli muuta kuin vajota maan alle. Ei tässä vartalossa ole mitään eroa. Sama löysä takapuoli selluliitteineen, samat hyllyvät reidet välillä hipovat ja välillä pysyvät nätisti erossa toisistaan. Sama vanha vatsamakkara nousee trikoolegginsien päälle. Samat jenkkakahvat ilkkuvat sinulle, kuinka et pääse niistä eroon. Tätäkin tekstiä kirjoittaessa nousen välillä ylös jumppaamaan, ja sitten palaan takaisin. Ei riitä. Uudestaan. Sama toistuu muutaman minuutin kuluttua kuitenkin. 

Haluaisin niin päästä eroon tästä tavasta laskea kalorit ja stressata ennen ruokailuja siitä, mitä vartalooni eksyy tuon tulevan puolituntisen aikana. Mikään ei ole turhauttavampaa kuin istua baaripöydällä poikaystävän keittiössä katsomassa kun poikaystävän äiti alkaa tekemään ruokaa. Mikään ei ole ahdistavampaa kuin se. Minua ahdistaa jopa kun näen kuinka joku on kävelemässä keittiöön päin ruokailun lähestyessä. Ja kun itse teen ruokaa ja esimerkiksi poikaystävän isä kävelee keittiöön, pelkään, että hän heittää tekemääni ruokaan klöntin voita tai muuta vastaavaa. Tiedän kyllä, ettei niin käy, mutta en mahda itselleni mitään. Ahdistun aivan älyttömästi jos en saa tehdä omaa ruokaani, ja jos en tiedä tasan tarkkaan mitä syön. Miten monta teelusikallista oliiviöljyä salaatinkastikkeessa on, miten paljon rypsiöljyä käytettiin kun kypsennettiin porkkanat, miten paljon suolaa tai sokeria jossain on... Eihän mua mitään pakoteta syömään, mutta silti. Saan vaikuttaa omaan ruokailuuni todella paljon, mutta se kieltäytyminen jostain on niin vaikeaa, varsinkin kun aletaan kyselemään että enkö tykkääkkään tuosta ja eikö ranskalaiset ruuat ole hyviä. 

Olin suunnitellut ottavani lentomatkalle kotiin karkkipussin, vähän niinkuin palkitsemaan itseäni tästä "dieetistä". Nyt olen kuitenkin tullut siihen päätökseen, että en todellakaan pysty syömään mitään karkkia tuon matkan aikana. En, koska en pysty liikkumaan ollenkaan muutamaan tuntiin. Olen kuitenkin suunnitellut uudet eväät matkalle, mutta saa nähdä pysyvätkö nuokaan suunnitelmat. Ystäväni haluavat viedä minut syömään kunhan laskeudun Suomeen. Ja tiedän tasan tarkkaan, että se on se McDonald's mihin päädymme. Olen senkin jo miettinyt valmiiksi: Grilled Chicken Salad balsamicokastikkeella, ilman krutonkeja. Kalorit jäävät 205:n. Tiedän, että tämä on sairasta, mutta en mahda itselleni mitään. Enkä todellakaan tiedä miten normaaliin pystyn Suomessa palata. Mietin sitä joka helvetin päivä, ja minua pelottaa. Pelottaa järjettömästi, että murrun kokonaan ja alan taas syömään liikaa ja lihoan. Toisaalta pelottaa että kaikki vain pahenee. Mutta eikai tähän muu auta kuin odottaminen ja kotiinpaluu. 

Heh, ja anteeksi näistä kaikista ruokakuvista. Tykkään kai kiduttaa itseäni aivan älyttömästi.