23.9.2011

But No One Would Listen, 'Cause No One Else Cared

Kaksi sanaa: vihdoin onnistuin. Mitään epämääräistä ruokaa rasvoineen ja sokereineen en ole kahteen päivään suuhuni pistänyt, pelkkiä luomutuotteita, sekä hedelmiä ja vihanneksia. Ostin eilen myös itselleni magnesiumpillereitä, koska tuntuu että hiuksistani putoaisi kymmenesosa pois joka päivä vaikka ne eivät siltikään tunnu yhtään ohuemmilta? ja äitini epäili sen johtuvan magnesiumin tai sinkin puutteesta. No, kokeillaan aluksi nyt näin. Painoa multa ei ole juurikaan tippunut, tänään kävin vaa'alla aamiaisen jälkeen kaikki vaatteet päällä (yleensä punnitsen itseni alasti tai alusvaatteet päällä) ja mittari näytti tasan 58kg.


Päätimme poikaystävän ja poikaystävän vanhempien kanssa aloittaa sunnuntaina kolme päivää kestävä omena ja vesi -dieetti, jonka aikana ei siis saa suuhunsa pistää muuta kuin kyseistä kahta edellämainittua. Dieetistä kuulimme kesällä poikaystävän isosiskon kihlatulta, jonka veli harrastaa omena ja vesi -dieettiä kerran kuukaudessa puhdistaakseen elimistönsä. Etsimme poikaystävän kanssa tietoa kyseisestä dieetistä tänään, ja löysimme yhden melko hyvän tietopaketin, jonka mukaan dieetti auttaa myös pudottamaan painoa. Ja siitähän meikä innoistui! Can't wait. 


Huomenna taitaa kuitenkin olla kunnon mättöpäivä, kun menemme koko perheen voimin tapaamaan poikaystävän kummisetää ja muita sukulaisia. Oh my dear god. Wish me luck!

2 kommenttia:

  1. Voi kiitos ihanainen!!♥ Mä joudun pakostikin jollekin puhumaan, koska mulla on ylihuomenna terveystarkastus, ja siihen piti täyttää masennustesti. Ja tietenkin mun ystävät pakotti mut täyttämään sen oikein, elikkäs käyntejä psykiatrilla on luvassa! Voi herranjumala, miten mä selviän siitä..
    Miljoona halia sinnekin päin, toi vesi-omena dietti kuulostaa kivalta, sittenhän sun ei tarvitse syödä mitään ällöttävää siellä!:) Älyttömästi tsemppejä!:)♥

    VastaaPoista
  2. Hih kiitoksia :--)

    Lopetan ton kyllä jos ennen 50 päivää oon 42 kilossa, koska en oo varma onks se ees mun tavote, koska se tuntuu siltä et voi olla liian vähän... Päivä kerrallaan :--) Toivon painavani tän jälkeen jotain 43-44kg :)

    Jään seurailemaan sun blogia! Tsemppiä :)

    VastaaPoista