17.9.2011

The Whole World Stares While I Swallow the Fear

Sataa, pitkästä aikaa. Muut päivät ovat olleet aurinkoisia ja läkähdyttävän kuumia, vaikka onkin syyskuun puoliväli. Lämpötila on nyt kymmenen astetta vähemmän kuin eilen tähän aikaan. En halua lähteä lenkille, ja huolestuttaa poikaystäväni äitiä mahdollisella flunssalla. Säällä on uskomattoman suuri vaikutus mielialaani, eilen lähes mikään mitä ulkopuoliset olisivat sanoneet ei olisi voinut satuttaa. Tänään mieltäni kuitenkin kaivaa sanat, jotka poikaystävä latasi eilen naamaani.


"Did you seriously eat more after I left?" 
Kyllä, koska en halunnut vain istua ja kerätä katseita perheeltäsi ainoana, jonka edessä ei ollut ruokaa lautasella.
"Don't you think you had enough with me?" 
Tekonaurua.


Mahtavaa. Toissailtana poikaystävä sanoi olevansa huolissaan, viime iltana tein suurimman virheen syömällä neljäsosa annoksen. FML. Olen maailman suurin luuseri. Suuria paineita minulle antaa poikaystävän laihuus. Poikaystävän vartalossa näkyvät samaan aikaan selvät lihakset, mutta myös kylkiluut. Jealous much? Itse seison hänen vierellään peilin edessä, pidätellen itkua ja yrittäen epätoivoisesti tihrustaa jospa edes yksi pieni luu näkyisi jostain. Ei, ei näy. Ainoat luut jotka ovat selvästi esillä ovat solisluuni. Ja nekin silloin, ku työnnän olkapäitäni eteenpäin. Viimeksi ollessani Ranskassa poikaystävän luona keskustelimme yömyöhään nais- ja miesihanteistamme. Poikaystäväni sanoi, että haluaisi tyttöystävänsä olevan kaunis ja hoikka. Kuin veitsenisku rintaan. En tiedä, sanoiko hän sen tiedostaen vai tiedostamatta, mutta en tiedä mitään muuta mikä sattuisi yhtä paljon. Poikaystävä kyllä huomasi kuinka se minuun loppujen lopuksi sattui, sillä en ole mikään maailman hiljaisin itkijä. 

"I didn't mean you by that!" 
Varmasti, enkö sitten olekaan tyttöystäväsi?
"Yes, but you are perfect for me."

Ristiriitaista, eikö? En todellakaan haluaisi joutua käymään tätä helvetillistä taistelua läpi jo toisen kerran. Aiemmin, ensirakkauteni kanssa, aloin tuntemaan itseinhoa aivan uudella tasolla, kun pääsimme samaan lukioon. Lukiossa näin, kuinka poikaystäväni katsoi jokaisen kauniin, laihan tytön perään. En halunnut sanoa mitään, enhän voinut vaikuttaa niin heikolta. Nykyisen poikaystäväni kanssa asiat ovat aivan vastaavasti. Kaupungilla jos ohi kävelee kuka tahansa kaunotar, poikaystävän pää kääntyy satavarmasti hänen suuntaansa.  Veitsi iskee taas

You are perfect for me - my ass...


Aamupaino: 58kg




1 kommentti:

  1. Ihan tosi?;o Älyttömän paljon kiitoksia!:)
    Ja oot kuule ihan oikeassa, se on tosi vaikeeta!:/ mä haluaisin puhua jollekin, mutta kun en osaa. Meen lukkoon aina, enkä mä osaa edes kysyä. Argh.

    Ja oivoi..<3 Varmaan ihanaa asua ranskassa!:) not envious at all! ;s
    Tsemppiä hurjasti!:)

    VastaaPoista