25.9.2011

Failure, failure, failure


Okei, omena ja vesi -dieetti alkaakin vasta huomenna, koska tänään on sunnuntai, ja silloin pitäisi syödä perheen kanssa ateriat. Voi elämä, no onhan se niin, mutta tuntuu vaan tekosyyltä. Huomenna ollaan poikaystävän kanssa kahdestaan kuitenkin lähes koko päivä, samoin tiistaina ja keskiviikkona. Joten toivon mukaan kumpikaan meistä ei keksi lisää tekosyitä. Tänään en kuitenkaan ole syönyt paljon mitään, lounaalla vähän nuudeleita ja kasviksia, that's it. Vettä olen sitten juonut senkin edestä. Tai no, eilinen illallinen kyllä korvaa/romuttaa koko tämän päivän vähäisen syömisen.


Musta on jotenkin niin huvittavaa ettei nämä kuvat mitkä lisään liity mihinkään mistä kirjoitan millään lailla :--D Elinen illallinen oli aivan kamala. Ruoka oli tosi hyvää, sitä oli vaan niin paljon. Aluksi varmaan seittemää eri naposteltavaa, sen jälkeen salaattia ja uunissa paistettua paahtoleipää isolla juustoköntillä, pääruuaksi kanan reisipala tryffelikastikkeella, riisillä, sekä kurpitsasoseella, ja jälkiruuaksi parasta sitruunaleivosta vaahtokarkkisuklaalla. Ai kamala. En kuitenkaan syönyt lautastani tyhjäksi millään kertaa, mikä antaa edes vähän lohdutusta. Kaikki ranskalaiset, eli jokaikinen paitsi minä, vitsailivat ilmeeni takia joka kerta kun pöytään kannettiin lisää ja lisää ruokaa. 

"You don't eat this much in Finland, do you?"
No ei syödä, ei. 

Käytiin myös yöllä poikaystävän serkkujen kanssa jossain isoissa bileissä, missä nuoret jäivät bileiden sijasta ulkopuolelle. Se on kuulemma melko yleistä täällä? Mielummin juhlia kavereiden kesken bileiden ulkopuolella, kun mennä itse bileisiin sisälle. Ihmiset joivat ja polttivat pilveä ihan julkisesti kaikennäköisten ihmisten keskellä ilman minkäännäköistä piilottelua. Minä ja poikaystävä ei juotu ollenkaan, eikä tehty muutakaan, kun vaan istuttiin porukassa ja itse vain nyökyttelin kun en tajunnut mitään. No, säästyinpähän ainakin lisää syömiseltä, mitä "aikuiset" kuulemma harrastivat vielä lähdettyämme.


Ollaan myös poikaystävän kanssa mietitty, että jospa mulla olisi jonkinlainen persoonallisuushäiriö. Mielialani voi muuttua ihan sekunnista täydellisen pirteästä surkean masentuneeksi, ja voin purskahtaa itkuun ihan milloin tahansa. Olen ollut masentunut muutama vuosi sitten, mutta selvisin siitä, ja muutama kuukausi sitten vielä luulin ettei minussa ollut enään mikään vikana. Taisinpa olla väärässä, eihän tämä nyt ihan normaalia ole, että ensin ollaan kuin Naantalin aurinko ja minuuttia myöhemmin naamalla virtaa Niagaran putoukset? 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti