tämä on nyt ensimmäinen blogi, jonka koskaan olen aloittanut, ja jonka koskaan tulen luultavasti aloittamaankaan. Kirjoitan tätä anonyymisti, sillä en missään nimessä halua tulla tunnistetuksi, vaikka täällä, missä nyt olen, ei siitä ole suurintakaan vaaraa. Kukaan ei nimittäin tunne mua täällä, lukuunottamatta poikaystävää, sekä hänen perhettään (ja muutamaa hänen kaveriaan, jotka olen jopa
Olen siis 19 iältäni, olen syntynyt Suomessa, Helsingissä, missä myös asuin koko ikäni (sitä pientä jaksoa lukuunottamatta, jonka vietin perheeni kanssa Ruotsissa asuen). Nyt olen, tai siis asun, poikaystäväni perheen luona Ranskassa. Myöhemmin tarkoituksena olisi lähteä poikaystäväni kanssa muualle maailmalle töihin, ja vuoden päästä opiskelemaan. Ongelmana kuitenkin on kielitaidon puute (molemmat puhuu sujuvaa englantia, ja itse lisäksi sujuvaa ruotsia), mikä rajoittaa huomattavasti työn saantia muualta, kuin englanninkielisistä maista. Vaihtoehtoina meillä siis on alunalkaen ollut Iso-Britannia, sekä Espanja. Luultavasti päädymme pakon edessä Britteihin..
Anyway, tämän blogin ideana on siis äärettömän suuret ulkonäköpaineet. Olen koko ikäni ollut hyvin kriittinen ulkonäöstäni, ja no matter what, en koskaan ole tyytyväinen. Olin aina 16 vuotiaaksi asti kovin laiha, ja kevyt, mutta toisen poikaystäväni kanssa ollessani repsahdin aivan täysin. Lihoin lähes 20kg, ja suurin paino, johon päädyin ennen suurta herätystä, oli reilu 69kg. Aivan kamalaa. Nyt painan n. 58kg, mikä on itselleni aivan liikaa. Toivon, että laihtuisin vielä 10kg lisää, jonka jälkeen voisin miettiä uudelleen, jospa olisin edes hieman tyytyväisempi. Pituutta minulla on 166cm. Minulla ei koskaan ole ollut syömishäiriötä.Viime iltana kuitenkin puhuimme poikaystäväni kanssa lähes kaksi tuntia siitä, kuinka häntä pelottaa puolestani. Ennen rakastin ruokaa, rakastin syödä, rakastin ahtaa naamani täyteen ilman minkään näköistä huolta lihomisesta, tai muutenkaan muuttumisesta. Nykyään ahdistun aina, kun joku alkaa laittamaan ruokaa, ja tiedän, että pian istun ruokapöydässä, ja lautaselleni lapataan ruokaa kauhalla toisensa jälkeen. En kehtaa sanoa poikaystäväni äidille No, merci, sillä pelkään pahoittavani hänen mielensä. Yleensä en syö, kun olen yksin, kuten nyt. Poikaystäväni ja hänen vanhempansa ovat töissä, ja minä istun yksin makuuhuoneen sängyllä, vatsa- ja reisilihakset täristen tyytyväisinä aamun treenistä. Poikaystäväni pakotti mut eilen vannomaan, että söisin aamulla jotain teen lisäksi. En todellakaan tiedä, että onko hän jättänyt minulle keittiöön aamupalaa, jonka hän odottaa hävinneen siitä tullessaan takasin. Joka ilta ruuattoman päivän jälkeen tunnen tyydyttävimpää nälkää ikinä, sillä tiedän onnistuneeni. Tänään saan olla syömättä iltaan asti, jolloin syödään taas illallinen. Koko päivä syömättä, ja iltaruuan jälkeen vatsaani sattuu niin paljon, että saan kaiken ulos vaivatta.
Anteeksi todellakin sitä, etten ole mikään mestarikirjoittaja, ja olen aivan varma, että tekstistä unohtui jotain mainitsemisen arvoista pois.
Aamupaino: 58,5kg
PS. Hips to die for
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti