When the Innocence Is Dead And Gone

Multa kysy tänään kaveri, että hymyileekö elämä. Mä vähän aikaa mietin, ja päädyin siihen, että kyllä hitossa hymyilee! Mä olen vihdoin tajunnut, että mun paikka on Suomessa perheen ja ystävien luona. Mä pääsin eroon narsistisesta poikaystävästä, joka osasi tasan tarkkaan vetää minut pohjalle, ja varmistaa etten kovin helpolla pääsisi ylös sieltä. Mulla on työpaikka, jossa saan työvuoroja ja sopivaa palkkaa. Tiedän myös, että kelpaan juuri tälläisenä kun olen veljeni ystävälle, eikä minun tarvitse kuulemma laihtua ollenkaan. Okei siinä mielessä elämä ei hymyile, että joulun aikana olen varmasti syönyt enemmän kuin laki sallii, mutta niistä kiloista ja grammoista kyllä tulen pääsemään eroon! 

Otinkin hieman varaslähdön tuohon veljeni kaverin näkemiseen, ja olin viime yön hänen luonaan. En ole pitkään aikaan tuntenut oloani niin turvalliseksi ja pieneksi kenenkään kanssa. Hänen luonaan oli myös muita, mutta silti hän kietoi kätensä ympärilleni ja suukotti otsaani, päälakeani, poskeani, huuliani kaikkien edessä. Kerroin hänelle myös ex-poikaystävästäni, ja näin hänen ilmeestään kuvotuksen ja vihan sekoituksen. Hän tiuskasi minulle, että olen aivan täydellisen kokoinen, eikä muutaman ekstrakilot haittaisikaan mitään, ja että minun ei tarvitse laihtua ollenkaan. Itsehän olen täysin eri mieltä. Pitkästä aikaa tuntuu hyvältä sisällä asti.

Hyvältä tuntuu myös se määrä, mitä olen tänään syönyt. Mahtuuhan tuohon määrään epämääräinen halpiscroisantti, mutta sekin oli vain 150kcal. Sen lisäksi olen syönyt neljä paahtoleipää ilman kuoria tuorejuustolla ja kurkulla, sekä yhden jonkun ruispehmopala -leivän, senkin tuorejuustolla. Töissä söin myös muutaman kirsikkatomaatin. Siihen se sitten jääkin. Tuntuu aivan mahtavalta. Ja pystyin hillitsemään itseni ahmimismahdollisuuden avauduttua! Kyllä tämä vielä tästä!