Tästä tulee tosi tosi tosi pikanen postaus, koska oon äärettömän väsynyt, ja inhotan itseäni yllätys sinäänsä. Eli muutama asia on tässä tapahtunut ihan muutaman päivän sisällä:
1) Erottiin poikaystävän kanssa tänään. Koko tuo eroamisprosessi kesti ehkä jopa kaksi minuuttia, enkä tosiaan tiedä että mitä siinä tapahtu. Mutta nyt ei olla enään yhdessä, ja minusta tuntuu ihan tunteettomalta paskiaiselta, koska en sitten näköjään varmaankaan osaa reagoida mitenkään oikein tuohon eroon.
2) Olen ahminut aivan jäätävästi tänään illalla. Eilinen meni syömisten osalta hyvin, ja tänään myös viiteen saakka. Sitten repsahdin. Paino on noussut varmasti aivan järjettömästi, ja mun on aloitettava joku kuntokuuri/syömiset kuriin -kuuri jotta pääsisin taas siedettävyyden rajoihin.
3) Sain työpaikan, ja toivon että työ alkaisi mahdollisimman pian, jotta saisin tekemistä enkä vain istuisi kotona syömässä ja inhoamassa itseäni.
4) Olen ihastunut. Joo. Eilen baarissa vielä siis seurustellessani juttelin pikkuveljeni kaveripojan kanssa, josta olen tänne ennenkin kirjoittanut. Juteltiin ja no vähän muutakin, ja en pääse tästä nyt yli enkä ympäri, olen ihastunut tuohon poikaan. Tarkoitus olisi mennä hänen kotiinsa juhlimaan uutta vuotta, mutta yleensä suunnitelmilla on tapana mennä aivan perseelleen, joten en uskalla oikein sanoa mitään. Haluaisin kyllä mennä hänen luokseen uudeksi vuodeksi. Kyseinen poika asuu kyllä vähän kauempana, mistä ei pääse kotiin yöllä, joten joutuisin jäämään yöksi. Voi mikä harmi... No mutta, siihen on vielä kaksi viikkoa, ja saa nähdä mitä ikinä tulee tapahtumaan.
5) Tänään saunassa myös ajattelin, että ehkä minun tulisi selvittää asiat itseni kanssa ennen mitään uusia säätöjä. Samalla myös ajattelin etten ole koskaan osannut tehdä sitä yksin. Ja mitä minun edes pitäisi selvittää? En halua "parantaa" syömisiäni, päin vastoin. Haluan vain laihtua, olla pieni. Olla pieni ja siro.
voimia♥
VastaaPoistaAnteeks etten oo kommentoinu pitkään aikaan! :(
VastaaPoistaPaljon paljon voimia sulle!! Kyllä sä selviit!♥
Olin tulossa kysyy et mitä sulle kuuluu ku ei oo tullu pitkää aikaa postausta, mut olitki kirjottanu ja tää blogger vaa oli halunnu taas jättää kertomatta!
VastaaPoistaHyvä, että erositte. Oon oikeesti tosi ylpee, olitko se sä, joka ehdotti eroamista vai se? Joka tapauksessa se on yks paha osa sun elämää poissa.
Mäkin ahmin eilen.. Toi erokin voi saada sut vähän herkemmälle päälle, et toi on ihan ymmärrettävää..
Hehe ootan jo raportointia uudesta vuodesta! :D Sen pitäis vaa eka ehkä olla, ennen ku siitä voi raportoida..
Onnee uudesta työpaikasta!♥
Kiva et oli helppo ero :)
VastaaPoistaJa hei ihanaa et tykkäät mun postauksista♥ Se on hirveen piristävää, ku saa kuulla, et jotain kiinnostaa! Ja et ei purakaa näitä ajatuksia vaan johonki bittiavaruuteen, vaan että ihan oikeesti joku kuuntelee♥
Ei oo mulle tullu oksentelusta yhtään minkäänlaisia sivuvaikutuksia.. Se ehkä vois saadaki lopettamaan, ku oikein pelästyis..
Samoin♥
Niin, oishan se parempi. Mut ensin mun vaan pitäis lopettaa tää ahmiminen.. Tai no joo kykenen hyvin ahmimaan oksentamattaki, esim eilen ja tänään..
VastaaPoistaMut sä ehkä taidat ymmärtää kuinka vaikeeta se ahmimisen lopettaminen on..? :/