Tänään mulla alko työt! Heti alkuun kahdeksan tunnin kiirepäivä, ja älyttömästi juoksemista ympäriinsä. Päivän syömissaldo on tänään kaksi Reilu-paahtoleipää ilman reunoja tuorejuustolla ja herkkukurkulla, jugurtti marjoilla, kanasalaatti ilman kastiketta ja krutonkeja, sekä smoothie. That's it. Samalla liian paljon, mutta silti todella vähän. Nyt mulla on aivan älytön nälkä, mutta pelkään, että jos alan syömään, syön aivan älyttömästi liikaa. Toisaalta eihän mun tarvitse syödä. Annan vain olla. Mutta en saa antaa vanhempien kuulla vatsan kurinaa, koska muuten alkaa kysely syömisistäni ja painostus siihen asti että syön.
Mulla on nyt vielä kaksi vuoroa ennen joulua, ja kolme vuoroa joulupyhien ja uuden vuoden välillä. Kaikki vuorot vähintään kuusi tuntia, ja älyttömän kiireisessä
sekä isossa! paikassa. Joten juosta saan, ja paljon! Jes, edes jotain tekemistä! Ehkä syöminenkin jää vähemmälle.
Haluan, että aika vierähtää eteenpäin ihan runsaasti. Haluan skipata jouluruuat, haluan skipata "turhat päivät" joulun ja uuden vuoden välillä. Haluan vain sen uuden vuoden. Haluan olla hänen sylissään, sillä olen vahvasti saanut sen kuvan että sinne minut kaivataan. Haluan hänet.
Nii no nyt mulla taas vaihteeks on sellanen olo, etten ahmi, mut se kyllä iskee aina niin yllättäen..
VastaaPoistaJa joo siis bataattilaatikko on mun suuri rakkaus<3 Ainut jouluruoka, josta oikeesti tykkääään! Ja oikeesti sen kohdalla en todellakaan mieti mitään kaloreita, niin täydellisen ihanaa se on:) Ja siihen ei ees tarvi laittaa (yhtä paljon) siirappia ku ne bataatit itessää on jo makeita:) Ja nii meillä muut laatikot tehää keitinvetee, mut bataattilaatikko keitinveden ja kevytkerman sekotuksee.. Et onhan siinä vähän enemmän kaloreita ku muissa, mut ei kuitenkaa ihan älyttömästi.. Hehe tehtii sitä kilosta bataatteja ja se loppu jo :D Ostettii jo lisää bataatteja...
Oi sulla on menny syömiset tosi hyvin! Onneee:) Minkälaista työtä sä teet, saako udella? (:
Joo, nyt varsinki ku vielä juttelin Claviclen kanssa näistä jutuista ja se linkitti tän kuvan:
VastaaPoistahttp://data.whicdn.com/images/19674963/tumblr_lvykg8j6Q71qk6velo1_500_large.jpg
ni oon kyllä aika luottavainen sen suhteen, et parempaan päin ollaan menossa:) Lisäks eilen illalla oli sillee et hmm voisin ottaa sellasen ruisnepparin, mitä äiti oli ostanu ku ei niissä ois ku 30kcal mut sit pysähdyin miettimää et mitäs hittoa mä oon tekemässä ku ei mulla oo yhtään nälkä enkä hyödy sen syömisestä yhtään mitään! Sitte käännyin ympäri ja istuin takasin sohvalle:)
Oi kuulostaa kivalta toi sun työ, mä oon aina rakastanu leipomista jne ni jotenki musta ois aina ollu tosi kiva päästä kahvilaa töihin:D Hehe mä just eilen leivoin sellasen karpalo-kookoshyydykekakun :) Mut kerranki tein sen pelkästää äitille ni mun ei ite tarvi syödä sitä! Mut se oli niin sairaaaan hyvää, et tekovaiheessa söin aika suuren osan siitä täytteestä...