When the Innocence Is Dead And Gone

Multa kysy tänään kaveri, että hymyileekö elämä. Mä vähän aikaa mietin, ja päädyin siihen, että kyllä hitossa hymyilee! Mä olen vihdoin tajunnut, että mun paikka on Suomessa perheen ja ystävien luona. Mä pääsin eroon narsistisesta poikaystävästä, joka osasi tasan tarkkaan vetää minut pohjalle, ja varmistaa etten kovin helpolla pääsisi ylös sieltä. Mulla on työpaikka, jossa saan työvuoroja ja sopivaa palkkaa. Tiedän myös, että kelpaan juuri tälläisenä kun olen veljeni ystävälle, eikä minun tarvitse kuulemma laihtua ollenkaan. Okei siinä mielessä elämä ei hymyile, että joulun aikana olen varmasti syönyt enemmän kuin laki sallii, mutta niistä kiloista ja grammoista kyllä tulen pääsemään eroon! 

Otinkin hieman varaslähdön tuohon veljeni kaverin näkemiseen, ja olin viime yön hänen luonaan. En ole pitkään aikaan tuntenut oloani niin turvalliseksi ja pieneksi kenenkään kanssa. Hänen luonaan oli myös muita, mutta silti hän kietoi kätensä ympärilleni ja suukotti otsaani, päälakeani, poskeani, huuliani kaikkien edessä. Kerroin hänelle myös ex-poikaystävästäni, ja näin hänen ilmeestään kuvotuksen ja vihan sekoituksen. Hän tiuskasi minulle, että olen aivan täydellisen kokoinen, eikä muutaman ekstrakilot haittaisikaan mitään, ja että minun ei tarvitse laihtua ollenkaan. Itsehän olen täysin eri mieltä. Pitkästä aikaa tuntuu hyvältä sisällä asti.

Hyvältä tuntuu myös se määrä, mitä olen tänään syönyt. Mahtuuhan tuohon määrään epämääräinen halpiscroisantti, mutta sekin oli vain 150kcal. Sen lisäksi olen syönyt neljä paahtoleipää ilman kuoria tuorejuustolla ja kurkulla, sekä yhden jonkun ruispehmopala -leivän, senkin tuorejuustolla. Töissä söin myös muutaman kirsikkatomaatin. Siihen se sitten jääkin. Tuntuu aivan mahtavalta. Ja pystyin hillitsemään itseni ahmimismahdollisuuden avauduttua! Kyllä tämä vielä tästä!

Dear 2012,

Näitä neljää asiaa toivoisin ensi vuodelle:

Alkuvuodeksi lunta. Poikaystävän, joka oikeasti välittää ja jonka kanssa voisin olla itseni, aina. Olla laiha. Tatuoinnin. Onko liikaa pyydetty tämän kamalan vuoden jälkeen?

Merry Christmas!

Ihan ensiksi hyvää joulua kaikille! Me ollaan perheen kanssa vähän pohjosemmassa, missä on lunta. Ah ihanaa, koira on aivan onneessaan möyrimässä hangessa, ja möksähtää heti kun joutuu tulla sisälle. Suloinen otus tuo.

Toiseksi, eilen kun saavuttiin ja tyhjensin ruokakasseja keittiössä ahdistuin aivan älyttömästi. Suuri jääkaappi tuli täyteen ihan heti, ja siihen lisäksi vielä leivät, suklaat, pähkinät yms. Alle viikoksi tuossa on aivan älyttömästi syötävää. Äitini varmaankin näki ahdistukseni, sillä hän alkoi kertomaan minulle miten jouluna on ihan sallittua syödä ja ei saa miettiä syömisiään ollenkaan. Tästä sitten kehittyi tunnin keskustelu, ja päädyin siihen, että saan syödä ilman omantunnontuskia. Tiedän kyllä, että mieleni muuttuu vielä useaan otteeseen, mutta minun täytyy vain muistaa se. Syömiseni ovat menneet nyt melko monta päivää niin hyvin, että on sääli pilata tämä putki. Mutta on joulu, no can do. Syömisiäni kyllä varmasti hillitsevät älyttömän kipeä kurkku ja puhkeavasta viisaudenhampaasta johtuva ienkipu. 

Suurin syy sille, miksen haluaisi syödä liikaa on se veljeni kaveripoika. Hän eilen avautui tunteistaan uudelleen, ja voin sanoa että alkavat nämä munkin tunteet hieman syvetä vaikka miten taistelisin vastaan. Poika siis on SM-tason urheilija, ja aivan älyttömän hyväkroppainen. En halua että hän joutuisi näyttäytyä tälläisen norsun kanssa, vaan toivoisin itsekin olevani hyvässä kunnossa. Onneksi joulun jälkeen on vielä muutama päivä ennen uuttavuotta, ja voin keskittyä edes joulun jälkeisen turvotuksen laskemiseen! Ja kolme työvuoroakin varmasti auttavat asiaan, kun saan juoskennella ympäri työpaikkaa yhteensä kahdeksantoista tunnin ajan.

Mutta tosiaan, ihanaa joulua teille kaikille, toivottavasti pystytte nauttimaan! <3

My Universe Will Never Be The Same

Tänään mulla alko työt! Heti alkuun kahdeksan tunnin kiirepäivä, ja älyttömästi juoksemista ympäriinsä. Päivän syömissaldo on tänään kaksi Reilu-paahtoleipää ilman reunoja tuorejuustolla ja herkkukurkulla, jugurtti marjoilla, kanasalaatti ilman kastiketta ja krutonkeja, sekä smoothie. That's it. Samalla liian paljon, mutta silti todella vähän. Nyt mulla on aivan älytön nälkä, mutta pelkään, että jos alan syömään, syön aivan älyttömästi liikaa. Toisaalta eihän mun tarvitse syödä. Annan vain olla. Mutta en saa antaa vanhempien kuulla vatsan kurinaa, koska muuten alkaa kysely syömisistäni ja painostus siihen asti että syön.

Mulla on nyt vielä kaksi vuoroa ennen joulua, ja kolme vuoroa joulupyhien ja uuden vuoden välillä. Kaikki vuorot vähintään kuusi tuntia, ja älyttömän kiireisessä sekä isossa! paikassa. Joten juosta saan, ja paljon! Jes, edes jotain tekemistä! Ehkä syöminenkin jää vähemmälle.

Haluan, että aika vierähtää eteenpäin ihan runsaasti. Haluan skipata jouluruuat, haluan skipata "turhat päivät" joulun ja uuden vuoden välillä. Haluan vain sen uuden vuoden. Haluan olla hänen sylissään, sillä olen vahvasti saanut sen kuvan että sinne minut kaivataan. Haluan hänet.

Jännitys

Mua jännittää jostain syystä niin paljon, ettei mulla ole ruokahalua. Eilen illalla kuitenkin söin aivan liikaa tuon jännityksen takia, koska erehdyin luulemaan sitä näläksi. Nyt kuitenkin ajatellessani että pitäisi syödä jotain ennen ajotuntia ja etsiessäni ruokaa, en halua syödä yhtään mitään.

En todellakaan tiedä mistä tämä jännitys johtuu, mutta ajatukseni harhailevat joka kerta siihen veljeni kaveripoikaan. En malta odottaa uuttavuotta, ja eilen nauroin itselleni päivällä kuinka tulen hulluksi jos tunnen näin lähes kaksi viikkoa. Onneksi aika kuluu yleensä todella, todella nopeasti, ja olen varma että ennenkuin huomaankaan on jo 31.12 ja olen matkalla hänen luokseen.

Ja tällä viikolla minulla on älyttömästi tekemistä, joten aika kuluu vielä nopeammin! Sitten onkin joulu, ja alennusmyynnit ja kaikki! Eiköhän tämä siis tästä :-)

Minulla on edelleen aivan tunteeton olo, koska en ole vieläkään reagoinut mitenkään tuohon minun ja poikaystävän, joka nykyään on siis entinen poikaystävä, eroon. Olen vain ihastunut heti uudelleen. Mutta toisaalta, en itse ollut henkisesti kyseisessä parisuhteessa muutamaan kuukauteen. Joten otin kai jonkin näköisen varaslähdön tuossa ylipääsemisessä.

Mutta takaisin laihtumiseen: minusta tuntuu että pitkästä aikaa mulla on oikeasti motivaatio ja syy laihtua ja näyttää nätiltä. Tuo veljen kaveri on itse SM-tason urheilija, ja voitte varmaan kuvitella sen kropan................. Perjantaina sain kokeilla hänen vatsalihaksiaan, ai elämä sitä alemmuuskompleksia. Monta kertaa kyllä hän minulle sanoi että olen nätti ja muutenkin kehuja vartalostani, mutta eikai niitä nyt tälläsenä voi tosissaan ottaa! Eilen kävellessäni kotiin ystäväni luota tunsin kuinka allini hyllyivät villapaitaani vasten. Jep, kuinka kaunista sekin on. Mulla siis on aivan älyttömän hyvä motivaatio nyt, ja varsinkin tämän jännityksen ohella en todellakaan aio taipua leivän, suklaan, enkä muunkaan ruuan liialliseen kutsuun! ;) I will do this, I will get thin.

Tsemppiä teille kaikille!

News

Tästä tulee tosi tosi tosi pikanen postaus, koska oon äärettömän väsynyt, ja inhotan itseäni yllätys sinäänsä. Eli muutama asia on tässä tapahtunut ihan muutaman päivän sisällä:

1) Erottiin poikaystävän kanssa tänään. Koko tuo eroamisprosessi kesti ehkä jopa kaksi minuuttia, enkä tosiaan tiedä että mitä siinä tapahtu. Mutta nyt ei olla enään yhdessä, ja minusta tuntuu ihan tunteettomalta paskiaiselta, koska en sitten näköjään varmaankaan osaa reagoida mitenkään oikein tuohon eroon.

2) Olen ahminut aivan jäätävästi tänään illalla. Eilinen meni syömisten osalta hyvin, ja tänään myös viiteen saakka. Sitten repsahdin. Paino on noussut varmasti aivan järjettömästi, ja mun on aloitettava joku kuntokuuri/syömiset kuriin -kuuri jotta pääsisin taas siedettävyyden rajoihin.

3) Sain työpaikan, ja toivon että työ alkaisi mahdollisimman pian, jotta saisin tekemistä enkä vain istuisi kotona syömässä ja inhoamassa itseäni.

4) Olen ihastunut. Joo. Eilen baarissa vielä siis seurustellessani juttelin pikkuveljeni kaveripojan kanssa, josta olen tänne ennenkin kirjoittanut. Juteltiin ja no vähän muutakin, ja en pääse tästä nyt yli enkä ympäri, olen ihastunut tuohon poikaan. Tarkoitus olisi mennä hänen kotiinsa juhlimaan uutta vuotta, mutta yleensä suunnitelmilla on tapana mennä aivan perseelleen, joten en uskalla oikein sanoa mitään. Haluaisin kyllä mennä hänen luokseen uudeksi vuodeksi. Kyseinen poika asuu kyllä vähän kauempana, mistä ei pääse kotiin yöllä, joten joutuisin jäämään yöksi. Voi mikä harmi... No mutta, siihen on vielä kaksi viikkoa, ja saa nähdä mitä ikinä tulee tapahtumaan.

5) Tänään saunassa myös ajattelin, että ehkä minun tulisi selvittää asiat itseni kanssa ennen mitään uusia säätöjä. Samalla myös ajattelin etten ole koskaan osannut tehdä sitä yksin. Ja mitä minun edes pitäisi selvittää? En halua "parantaa" syömisiäni, päin vastoin. Haluan vain laihtua, olla pieni. Olla pieni ja siro.

Disgusting, That's Me

Ranskasta kotiinpaluun jälkeen olen lihonnut ihan selvästi. Reisien yläosat eivät ole enää yhtä kaukana toisistaan kuin ennen, vatsa roikkuu housujen päällä, takapuoli alkaa roikkumaan entistä enemmän, käsivarret oksettavat aivan jäätävästi... Ja mitä teen asialle? Syön. Ahdistun. Teen lihaskuntoa aivan älyttömästi, ja syön lisää. Ja ne määrät mitä syön eivät ole edes tästä maailmasta. Inhotan itseäni aivan älyttömästi. Joka aamu päätän, että tänään onnistun, mutta ei, viimeistään illalla kaikki repsahtaa aivan täysin. Toivottavasti tämä olo johtuu suurimmaksi osaksi menkoista, ja jospa näyttäisin isommalta turvotuksen takia. Just joo, se on tasan se lihominen. Olen myös vaakatauolla muutaman viikon, ja seuraava kerta kun punnitsen itseni on uuden vuoden jälkeen.

Tänään meinaan pitää itseni sen verran kiireisenä, että en kerkeä jäädä ahmimaan. Nyt aamulla söin kuivattuja luumuja melko paljon, mutta vain, että saisin vatsani toimimaan. Lähden pian ystäväni luokse, missä meinaan syödä tasan yhden piltin jos tulee nälkä, ja illalla haluan ja aion pysyä poissa keittiöstä. Kyllähän me kaikki tiedetään, ettei se toimi. Mutta yritän kuitenkin. Minua vähän pelottaa, koska koko viikonloppu vietetään sukuloinnin parissa, ja joka paikassa mihin olemme menossa syödään ihan älyttömästi. Aina. Mutta jos en syö muualla kuin siellä, ja pieniä annoksia, niin eiköhän sekin hoidu sillä. 

Ällötän itseäni aivan järkyttävästi, mutta en siltikään ole tarpeeksi vahva tehdäkseni asialle jotain. 

En tiedä edes että yritänkö tosissaan.