Feels Great, Man

Ihan älyttömän mahtava fiilis olla vanhempien ja pojan riidan aiheena, eikä ymmärtää siitä mitään! Feels so awesome, mitä mä tekisinkään ilman tätä tunnetta. Ei hitto oikeesti, en mä kestä tällästä. Tiiän että poikaystävän vanhemmat haluaa poikansa tekevän niikuin he haluavat, ja niin, että hän oikeasti menestyisi elämässä ja ansaitsisi tarpeeksi rahaa. Poikaystävä kuitenkin sanoo, että mitä hän itse haluaa, on olla minun kanssani, no matter missä työssä hän on. Ja tästä syntyy lähes tulkoon uusi maailman sota. Jepa jee.

Sometimes I'm Really Scaring Myself

Oon käyttänyt nyt kaksi päivää katsoen dokumentteja anoreksiasta ja bulimiasta, sekä Supersize vs Superskinny -ohjelmaa. Nyt aloin juuri katsomaan Supersize Me:tä. Huoh. Hulluinta tässä on se, että katson noita dokumentteja syömishäiriöistä vaan saadakseni vinkkejä. Ja päinvastoin noita ohjelmia ja elokuvaa liikalihavista ja roskaruuasta ja läskistä ja ihrasta ja no, kyllä te tiedätte, katson vain boostatakseni itseäni laihtumaan enemmän. Sanokaa että olen sairas, pliis. Mulla vaan putoaa ja putoaa paino, ei mitenkään älyttömän nopeasti, mutta putoaa kuitenkin, mutta silti tuntuu että leviän vain joka suuntaan. Muutama päivä sitten vielä ajattelin, että takapuoleni ja reiteni ovat oikeasti pienentyneet ihan huomattavasti. Tänään ja eilen kuitenkin olen lähinnä tuijotellut peiliä ajatellen miten ikinä perseeni ja reiteni voivat olla näin isot, miten olen päästänyt itseni tähän kuntoon. Turhauttavaa. Teen lihaskuntoa ja yritän parhaani mukaan häätää ihrahirviöt pois koko vartalostani, mutta välillä tuntuu ettei mitään tuloksia ole näkyvissäkään. Ja yksi asia, mikä tosissaan ahdistaa on istuminen. Siis istuminen?! Tuntuu että jos istun minuuttiakaan tällä suurella takapuolellani, se leviää vielä laajemmalle alueelle. Sen takia mielummin makaan kovalla lattialla vatsallani, kun istun penkillä läppärini edessä. Yleensä myös nostelen jalkojani maatessani vatsallani, jotta saan myös alaselkä- ja pepputreeniä samalla.

I want to be thin. Mä oikeasti haluan. En enää ees toivo olevani laiha, vaan haluan sitä. Vihaan kahvia, en ole juonut sitä varmaan kolmeen vuoteen yhtään hörppyäkään, mutta nyt pikkuhiljaa olen alkanut juomaan sitä mustana vaan saadakseni ruuansulatukseni toimimaan nopeammin, ja saadakseni vatsani sekaisin. Olin/olen varsinkin vihreän teen suurkuluttaja, mutten halua juoda sitä, koska se saa vatsani älyttömän kovaksi. Tämä tarkoittaa sitä, etten saa sitä ruokaa, mikä sisälleni jää, ulos itsestäni tarpeeksi nopeasti. Raah. Käytän jotain mietoja laksatiiveja äitini suosituksesta, mutta tuntuu etteivät ne auta paskaakaan. Helvetin kuustoista mä sanon, raivostuttaa tällänen kropan vammailu, kun ei voi toimia kunnolla.

Mulla on kuitenkin jäänyt kalorit melko hyvin alle tuhannen joka päivä, vaikka kolmesti päivässä syönkin. Annoskokoni eivät ole mitään pienintä luokkaa, mutteivät myöskään suurinta. Melko perus kalorimäärä päivittäin on n. 900kcal. Eilen meni parilla kympillä yli tuhannen, mutta aivan vaan pelkkää kiltteyttäni. Poikaystävän äiti oli tehnyt omenapiirakkaa, enkä kehdannut sanoa ei. Poikaystävän äiti olisi tietenkin luullut, etten pidä hänen tekemästään ruuasta, ja pahoittanut mielensä. Näin se aina menee. Tiesin kyllä, että vaikka loppuillan noudattaisin ateriasuunnitelmaani, kalorimäärä ylittäisi tuhannen maagisen rajan. I worked my butt off yesterday, though. Joten ei masenna ainakaan niin pahasti. 

Aamupaino: 56kg

I Don't Belong Here

Tänään aamulla mulla oli niin älyttömän hyvä olo itseni kanssa, että olin ihan valmis ottamaan omasta kropastani kuvaa tänne blogiin, mutta kuinkas sitten kävikään. Lounas. Jestas mä sanon, ei mulla ikinä pitäis olla hyvä olo itsestäni, tai käy seuraavanlaisesti: pastaa, juustoa, lisää juustoa, kinkkua, tomaattikastiketta, maustamaton jugurtti. Joo-o. Laskin, että noista tulisi yhteensä se 400-500kcal. Eiiiiiii! No, söin aamupalaksi yhden paahtoleivän, mikä on sen 56kcal. Edes pieni lohtu. Poikaystävä yritti tuputtaa paahtoleivälleni Nutellaa, mutta urheana kieltäydyin, vaikka se tuoksuikin ihan laittoman hyvältä. Poikaystävä laittoi minut haistamaan Nutellaa hänen leivältään, ja kun näin tein, sain tosiaan paahtoleivästä ja Nutellasta kivan kasvonaamion, koska poikaystävä päätti läntätä aamupalaversionsa #1 naamaani. Nyt yritän olla syömättä yhtään mitään illalliseen saakka, jolloin myös syön mahdollisimman vähän. Toivon mukaan illalliseksi on jotain älyttömän kevyttä, sillä nyt kolmena iltana neljästä olemme syöneet niin rasvaista ruokaa, että huhhuh. Ällöttävää.

Kaikesta tosta mätöstä huolimatta mun paino jatkaa putoamistaan. Tänään aamulla vaaka näytti melkolailla tasan 56,5kg! Onhan tuo vielä liikaa, mutta edistystä kuitenkin. Jouluna meinaan painaa enintään sen 50kg, ja tosissani toivon, että se onnistuu. Olen nyt pudottanut yhdessä kuukaudessa 5kg, joten jos tahti jatkuu samana, se ei ole mahdotonta. Vaikka onhan se niin, että isompana on helpompi pudottaa painoa, kun pienempänä... 

Olen päättänyt mitä aion tehdä koko poikaystävä/huono itsetunto/paskaaniskaan -jutun kanssa. Aion nyt jäädä tänne, mutta jos asiat jatkuvat ihan samanlaisena, lähden pois. Kerroin tästä myös poikaystävälle, ja hän vannoi, että lopettaa kaikki nämä "vitsinsä". Olen kyllä kuullut tuonkin aiemmin. Poikaystävä on myös hyvin lähellä saada töitä läheisestä kaupungista, ja koska kyseinen työ on enemmän kuin täydellinen hänelle nyt tähän saumaan, haluan että hän ottaa paikan vastaan. Jos siis hyvin käy. Itsellenihän ratkaisu ei todellakaan ole täydellinen. En saa töitä Ranskasta, ellen puhu itse kieltä. Kaikkialta olen saanut vastaukseksi, että tule sitten uudestaan, kun puhut edes vähän ranskaa. Turhauttavaa. Noh, löysin kaupungista, josta poikaystävä on saamassa töitä, erään lastenvahtipalvelun, jonka avulla voisin ansaita jonkin verran rahaa. Palvelu on siitä hyvä, että se on vain englanninkielinen. Minun ei tarvitse puhua sujuvaa ranskaa, eikä mitään muutakaan kieltä. Vain englantia. Meinaan kuitenkin myös aloittaa ranskankielen kurssit, mutta en tiedä että missä se olisi järkevintä. Tässä kaupungissa, jossa nyt olemme, vai sitten siellä uudessa. Odottelemme nyt, jospa poikaystävä saisi vastauksen tästä uudesta työpaikasta, ja minä lastenvahtipalvelulta. 

Toivottavasti kaikki loksahtaa vielä paikalleen, tai ihan tosi menetän mielenterveyteni viimeisetkin rippeet.

Aamupaino: 56,5kg

Cravings

Dear God, help me. Poikaystävä syö suklaamuroja, ja mun tekee niin kauheesti mieli myös! Mutta söin tunti sitten kolme lusikallista Ben&Jerry'siä, niin eiköhän se riitä. Damn these stupid cravings!!

Ehkä pysyn erossa kaikesta turhasta sen ajatuksen voimalla, että paino putoaa ja putoaa! Tänään aamulla paino oli joku 56,8kg! Poikaystävän perheen kaikki eli molemmat vaa'at eivät näytä painoa digitaalisin numeroin. Kyllä se paino pikkuhiljaa laskee.

Thank God I Found the Good In Goodbye

En tosiaankaan tiiä miksi nyt tollasen otsikon tohon päätin laittaa, mutta laitoinpa kuitenkin. Soi toi Beyoncen Best Thing I Never Had päässä sen verran... Tämä päivä on tähän mennessä ollut niin sieltä itestään. Poikaystävän valheet ovat ahistaneet sen verran, että olen ollut lähellä itkeä viime illasta lähtien. Tänään aamulla heräsin, nousin ylös, ja katsoin itseäni peilistä. Aloin itkemään. Jes. Mutta pääsin viimein sen 57,5kg alapuolelle! Painoa on pudonnut jopa sen huikeat 500g. No, katotaan uudestaan sitten kun menkat on ihan kokonaan ohi jos painoa olisikin lähtenyt vähän enemmän. Ahdistun myös nykyään ihan hirveen helposti syötyäni. Oksensin eilen illallisen jälkeen, ja tänään lounaan jälkeen. Aamiaisen jälkeen yritin myös, mutta en saanut ylös muuta kuin vettä. Ehkä siksi, että aamiaiseni koostui kolmasosasta paahtoleivästä.

Miksei nää mun pullerojalat vois nyt edes vähän pienentyä? Oon tehnyt ihan hulluna sisäreisiliikkeitä, sekä peppuliikkeitä. 

Anyway, olen aloittanut viiltelyn taas. En mä kyllä tiedä voiko sitä viiltelyksi sanoa, raaputan ihoani jollakin terävällä niin kauan että siihen ilmestyy verestävä haava. Ensimmäisen kerran tein niin ensimmäisen poikaystäväni, eli ensirakkauteni, eli ensimmäisen kaiken, jätettyä minut toisen takia. Itkin muutaman kuukauden, jonka jälkeen en enää jaksanut henkistä kipua, halusin tuntea jotain myös ulkoisesti. Loppujen lopuksi päädyin satuttamaan itseäni, uudestaan ja uudestaan. Ei mulle ole mitään suuria arpia jäänyt, muutama haalea, ja muutama selvemmin näkyvä. Mutta nyt tää on alkanut uudestaan. En mä jaksa enää itkeä epäonnistumistani ja pyöreää kroppaani, en mä jaksa kuunnella poikaystävän valheita uudestaan ja uudestaan vaikka hänkin tietää, että loppujen lopuksi saan kuulla totuuden. Sattuu aivan saakelisti, ja tuntuu kuin voisin luovuttaa ja maata vain sängyssä tekemättä mitään. Olen huomannut, että nyt tilaisuuden tullen satutan itseäni. Matkalla ollessamme söimme jäätelön puoliksi poikaystävän kanssa. Hajotin vahingossa muovisen lusikkani, ja huomasin että siitä tuli tosi terävä. Otin sen laukkuuni talteen, ja nyt olen käyttänyt sitä ihoni rikkomiseen. Sairasta, eikö?

Olen katsonut myös lentoja kotiin. En todellakaan tiedä mitä pitäisi tehdä. Kun kerron poikaystävälle, että olen miettinyt kotiin lähtemistä, hän alkaa hysteerisesti itkeä. Muuten saan kuulla samaa paskaa siitä kuinka muut ovat kauniimpia ja laihempia kuin minä, ja kuinka hän silti rakastaa minun sisäistä kauneutta. Voi apua.

Läskiahdistus

Järjetön läskiahdistus koko ajan. Miten mä olinkaan niin tyhmä että pystyisin syömään kokonaisen hampurilaisen ja ranskalaisia ilman mitään morkkista? Okei, kaikki oli itsetehtyä, mutta oli se silti ihan kamalaa katsoa miten lautanen tyhjeni kamalaa vauhtia. Yritin oksentaa edes osaa syödystä illallisesta pois, mutta siinä kuitenkaan onnistumatta. Luuseri, en pysty edes siihen. 

Tänään on tähän mennessä ollut edes vähän parempi päivä. Olen syönyt yhden palan tummaa suklaata, yhden kokojyväpaahtiksen jalapeno jellyllä, sekä salaattia, jossa oli porkkanaa, salaatinlehtiä, tomaattia, sipulia, valkosipulia, sekä vähärasvaista mozzarellaa. Kalorimäärä on nyt n. 250. Jukolisteee. Voisi se kuitenkin olla enemmän, jos olisin syönyt kuten poikaystävä. Lounaalla salaatin lisäksi vaaleeta leipää juustolla ja margariinillä. Tai voilla, en mä oikein ole varma että kumpaa se oli. Ja nyt kun itse juon vihreää teetä, poikaystävä syö toista kulhollista suklaamuroja. Kysyi hän jospa itse haluaisin myös, mutta ylpeänä voin sanoa että kieltäydyin edes maistamasta! Illalliseksi kuulemma kokataan yhdessä nuudeleita ankan rasvalla. En yhtään tiedä miten huonoa tuo ankan rasva on painon pudottamisen kannalta, mutta sana rasva ei ainakaan lupaa hyvää. It never does.

Päätin myös asettaa itselleni tavoitteen tän laihduttamisen kanssa. Ekaksi päätin, että poikaystävän siskon häät olisivat täydellinen tavoite. Häät ovat ensi vuonna elokuussa, joten ehkä se olisi liian kaukana. Haluan laihtua, ja haluan että se tapahtuu mahdollisimman nopeasti. No, olen menossa jouluksi kotiin Helsinkiin, ja silloin haluan, että ystäväni ja perheeni huomaavat kuinka olen laihtunut. Joten tavoitteena olisi vähintään se 7kg pois reilussa kahdessa kuukaudessa. Melko mahdotonta tällä syömisellä, mutta jos edes tuon verran saisin laihduttua. Haluaisin yhteensä 12kg läskeistäni pois, mutta tiedän, että siihen menee aikaa. Reilusti aikaa. Toivon vain että löytäisimme poikaystävän kanssa nopeasti asunnon ja töitä, että kukaan ei voisi vahtia syömistäni, ja voisin tehdä tämän omalla tavallani.

Some People Are Really Not Meant To Be Happy

Viikonloppu oli täydellinen eiliseen asti. Ei helvetti mä sanon, miten mulla on aina näin saakelin hyvä tuuri parisuhteissa ja ihmisten kanssa kenestä oikeesti välitän? Ehkä se ei ole tuurista kiinni, vaan minusta itsestäni. Poikaystävä meni ja myönsi säädöt meidän suhteen alkuaikoina. Ok, no eihän niiden enää pitäisi vaikuttaa, mutta kun hän meni vannomaan henkeni puolesta, ettei yhden säädön minun jälkeeni ollut muita. Juupa juu, kaksi muuta on jo tullut ilmi nyt viikon sisään. Tänään ja eilen olen vain itkenyt tai taistellut sitä vastaan. Tiedän ihan satavarmasti, että poikaystävä on muuttunut, ja että hän ei enää säädä muiden kanssa, mutta tuo helvetin valehtelu satuttaa niin paljon. Tämä sama rumba on käynyt nyt neljännen kerran. Joka kerta kun alan välittämään jostakin enemmän kuin paljon, tähänhän se sitten päätyy. Jos olisin Suomessa, asiat olisivat niin paljon helpompia nyt. Olen taistellut nyt toista päivää itseni kanssa siitä, että pitäisikö lähteä kotiin vai ei. Kerroin poikaystävällekin tästä, ja hän murtui ihan täysin. En ole koskaan nähnyt häntä sellaisena. Poikaystävä itki ja itki ja polvistuikin anellen etten lähtisi. Hän sanoo olevansa pahoillaan, ja vihaa itseään sen vuoksi, että on pilannut jotain mitä ei ole ikinä ennen tuntenut, ja mitä ei kuulemma tule ikinä tuntemaankaan jos lähden. Argh, mitä mä teen?

Syömisten kanssa olen melko ylpeä itsestäni. Koko viikonlopun eteeni on raahattu ties minkä näköistä ruokaa, tietenkin rasvaa tihkuvia kaikki, mutta olen vastustanut kiusausta. Kerran söin sipsin tai pari, mutta that's it. Eilen söin pari palaa pihviä, mutten pelkkiä vihanneksia. Tänään meinaan kuitenkin mättää hampurilaisen, mutta vähärasvaisen sellaisen, ihan vaan koska olen nainen ja kerran kuukaudessa tapahtuu jotain aivan äärettömän kivuliasta, ja sallin itselleni jotain herkkuja. Vaa'alla en kuitenkaan käy, ennen menkkojen loppumista. 

I really hope I'm getting there. I'll get there.