It Was Like A Slap Against My Cheek

Otsikolla viittaan tämän aamuiseen. Katsoin kerrankin peiliin ihan kunnolla. Voi elämä, miten mä oon näin rupsahtanut. Reisien välissä ollut aukko oli kutistunut niin paljon, että yläreidet hipovat hieman toisiaan. Vatsani on turvonnut koko ajan, ja vatsamakkara kasvaa kasvamistaan. Takapuoleni on hehtaarien kokoinen. Ja en edes halua aloittaa näistä käsivarsistani sen enempää, kuin että en todellakaan kehtaa käyttää hihattomia paitoja. Thank God for winter. 

Olen niiiiiiin helpottunut arjen alkamisesta, sillä nyt minulla on kunnon työputki päällä. Melko pitkiä päiviä myös, joten vietän todella, todella paljon aikaa koko ajan liikkuen, ja todella vähän syöden. Vielä pitäisi saada itsekuri tilanteeseen, että en söisi kun tulen töistä kotiin. Tänään en onnistunut, huomenna uusi yritys. 

Aina töissä ollessani, tai no missä tahansa ollessani, etsin tajuamattani ihmisiä joissa näkyisi syömishäiriöiden piirteitä. Hullua joo. Mutta esimerkiksi tänään, kun minua ennen meni eräs työntekijöistä lounastauolle, katsoin mitä hän söisi. Kaksi mandariinia, sekä päälle kymmenisen pistaasipähkinää. Olin kateellinen koska olisin itsekin halunnut syödä niin vähän, mutta kuusi tuntia aiemmin syöty leipä ei kauheen hyvin nälkää pitänyt, ja töitä oli vielä viitisen tuntia jäljellä. Tekosyitä...

Nainen, kontrolloi itsesi nyt herranjumala.