31.1.2012

I Swear That If I Go There Now, I Could Change Your Mind, Turn It All Around

Mitä tapahtuu? Feidaajapoika on sekottanut mun päätä koko monen viikon edestä pelkästään sunnuntaina ja vähän maanantaiaamulla. Hänestä ei siis kuulunut yhtä viestiä enempää perjantaina tai lauantaina. Sunnuntaina oltiin parhaiden poikakamujen kanssa kattomassa turnausta, jossa feidaajapoika oli tuomaroimassa. Siinä sitten hengailtiin pelien välissä vähän aikaa. Ei mitään erityistä huomiota häneltä minulle, mutta satunnaisia kosketuksia kyllä. Hän piti kättään reisilläni melko kauan aikaa kun pyysi minulta limua. Hämmennyin aivan saakelisti ja en voinut muuta kun tuijottaa tilannetta onneksi sekunnin ajan kunnes tajusin lopettaa. MITÄ TÄMÄ ON? No, illalla lähdimme kaverini kanssa vielä baariin, missä siis feidaajapoika ystävineen oli myös. Baarissa, ei mitään huomiota. Kun kaikki lähdimme samaa aikaa, hän tarjoutui viemään minut kotiin. Okei, ilmainen kyyti, cheers. Autossa hän pyysi kahden ystävänsä edessä minua hänen luokseen yöksi. Olimme sopineet, että hän heittäisi minut aamulla keskustaan muutenkin, joten ajattelin että tuo olisi paras ratkaisu. Koko yön hän piti minusta kiinni, silitteli. Aamulla taas hän oli kylmä kuin mikä. Ei oikeastaan mitään mikä olisi paljastanut yöstä mitään. Ja hänhän siis oli selvänä, minä en. Mä olen aivan älyttömän sekaisin. Apua. 


Nostan hattua jos joku jaksoi lukea tuon vuodatuksen! Tai jos jotain edes kiinnosti sen verran että jaksoi tuon lukea :-D

Mulla olis tarkotuksena tänään käydä tuhlaamassa vähän palkkaa tarpeellisiin juttuihin, joihin kuuluu mm. mustat farkut. En ollenkaan haluaisi, koska vatsani on turvonnut kuin mikä, ja masennun aivan varmasti sovituskopissa. Mutta olen samasta syystä lykännyt tätä kauemaksi, joten eiköhän se ole pakko nyt. Olen ollut kaksi päivää nyt syömättä silleen älyttömästi. Eilen söin salaatin töissä, ja kotona vähän vähärasvaista mansikkarahkaa, sekä neljä tuc-keksiä. Ja no kolme palaa suklaata. Mutta ei tuo mitenkään liikaa ole! Toissapäivänä söin yhden ruisleivän päällisillä ja pari hassua ranskalaista kaverilta. Ja no alkoholia jonkun verran. Tänään en myöskään kerkeä syömään kunnolla vasta kun illalla, ja aion kyllä tehdä pretty much kaikkeni etten oikeasti söisi lähes tulkoon mitään. En mä halua olla norsu kun kesä yhtäkkiä tuleekin ja pitäisi olla rantakunnoissa ja ties missä.


JA mä olen liittynyt joukkoon "kun paino on mitä pitääkin aion ottaa itselleni tatuoinnin"! Meinaan ottaa sen sellaiseen paikkaan, missä se näyttää vain ja ainoastaan hyvältä silloin kun olen hyvässä kunnossa. Eli ei todellakaan nyt! :-D Terveisin kestoturvotus vatsassa. Turhauttaa. 

Mulla on kamala ikävä viime kevättä. En ole nähnyt niitä ihmisiä, kenen kanssa hengasin silloin, pitkääääään aikaan, ja haluan että asiaan tulee muutos! 

28.1.2012

Butterflies, butterflies


Tästä päivästä ei voi tulla muuta kun hyvä. Ei tee mieli ahmia tai no edes pahemmin syödä, koska ei ole nälkä. Ensimmäinen kerta pitkään aikaan kun on tuollanen olo! Tänään en aio edes ajatella mitään stressaavia. Veljen SM-pelistä lähdemme yhden parhaan kaveripojan kanssa hakemaan toista parasta kaveripoikaa intistä, ja illemmalla leffaan. Rakastan ystäviäni. Oon ihan muutenkin täynnä rakkautta. Feidaajapoika tuli eilen Facebookissa puhumaan kanssani, ihan itse. Kysyi mitä teen tänään ja eilen, vastasin ihan ilman ahdistuksia ja stressejä kun hän yhtäkkiä vaan katosi. Feeling good! 

Toivottavasti teillä on hyvä viikonloppu myös! 

26.1.2012

Näytän siltä että olisin raskaana

Nauroin äsken ihan hulluna vessan lattialla kun peilasin itteäni ihan "normaaliasennossa" eli en pullistanut vatsaani tai muuta vastaavaa, seisoin vain ryhdikkäänä saunan lasiovesta. Kevyt ilta- ja menkkaturvotus. Toivoin niin monta päivää menkkojen alkua, että pääsisin edes joskus tästä turvotuksesta eroon. Hetkeksi edes. Tuo nauraminen saattoi myös johtua epätoivosta mikä tänään töissä iski, mulla ei ole yhtään itsekuria, eikä kohta kukaan halua minua. Yay to the fat and lonely! 



Näin viime yönä unta mikä oikeastaan muutti vähän tätä mun näkemystä parisuhteisiin tai no omiini ja muutenkin mun tarpeisiin. Näin siis unta tuosta pojasta joka on tosiaan hallinnut mieltäni ja muutenkin kenestä olen ollut aivan liian pakkomielteinen. Olen yrittänyt parhaani mukaan noudattaa sugar&sweetin neuvoa ylianalysoimisen vähentämisestä, mutta olen myös huomannut ettei se auta juuri ollenkaan omassa tapauksessani. Heh, luuseri täällä moi. No mutta kuitenkin, näin unta missä haistatin paskat tuolle jätkälle kaikkien feidausten takia ja muutenkin, ja aamulla herätessäni tajusin että ei helvetti mullahan on hyvä mieli! Otan nyt ihan kunnolla takapakkia noissa miesasioissa ja annan kaiken mennä niinkuin niiden pitää. Kyllä sieltä se ukko joskus ehkä löytyy. Toivottavasti. En mä oikeesti halua olla fat and lonely. Mulla on kyllä maailman parhaat kaverit, joita mä en ole todellakaan huomioinut tarpeeksi, mutta nyt se muuttuu! Ja se kaveripoika josta olen jo ihan reilun aikaa pitänyt astetta enemmän on tullut mulle vielä läheisemmäksi, ja vaikka mun tunteet siihen on aivan erilaiset kuin muihin kaveripoikiini, sellaisiksi ne vain jäävät. Ei mulla ole varaa menettää noin ihanaa ystävää jonkun tyhmän ihastumisen takia. 


Vielä pari juttua
  • Olen ihan älyttömän poikki. Työt <3 mutta saanpahan rahaa ja muutettua tämän vuoden aikana pois kotoa! Jee! Ja toisaalta tykkään tuosta työstäni ihan älyttömästi. Asiakkaat ovat ihania, työkaverit ovat ihania, ja tiedän, että tuo ala on omani! 
  • Haluan viikonloppuna juhlimaan. Tanssimaan. Mutta kukaan kavereistani ei ole muka lähdössä! Hmph. Vapaaehtoisia?
  • Mikä ihmeen lukijaryntäys tänään on tapahtunut! Tai no, vierailuryntäys. En edes ole postannut mitään ja siltikin tänään on käynyt enemmän vierailijoita kuin normaalisti vaikka siltikin oikeasti ihan älyttömän vähän teihin muihin verrattuna :-D Ihan varmana Pelottaa että joku tuttu on tunnistanut mut ja levittänyt blogini muille ja nyt kukaan ei halua sanoa mitään! Apua, jos näin on niin sanokaa nyt herranjumala.


Anteeksi tämä ihan älyttömän sekava postaus! 

22.1.2012

Jännittää. En tykkää tästä.

Tänään mun pitäisi nähdä häntä pitkästä aikaa. Ja en tiedä että haluanko. Perjantai-iltana tein itestäni aivan järkyttävän pellen humalassa ja kännykän kanssa. Hävettää aivan saakelisti kaikki ne viestit hänelle ja vittuilut siitä, miten hän feidaa minua koko ajan. Vittu. No mutta, toivon että tämän illan jälkeen saisin jotain selkoa tähän saakelin tilanteeseen. Tykkään mä hänestä aivan saakelisti, mutta tuntuu vain siltä, että häntä ei kiinnosta ollenkaan. Hän ei vain uskalla sanoa sitä minulle. Toisaalta toivon, että hän sanoisi sen nyt, mutta toisaalta haluan, rukoilen, että ei. Tiedän, että minun pitäisi ottaa ihan kunnolla takapakkia ja antaa hänen olla, mutta kun en vain osaa tehdä niin. Onneksi mulla on maailman parhaat kaverit, jotka pitivät mut järjissäni perjantaiyöllä, josta tulikin aivan äärettömän ihana! 



Mun syömiset on ollut ihan ok siihen nähden, etten nyt muutamaan päivään ole syönyt iltaisin ihan järjettömiä määriä. Tänään myös koko päivä on kulunut pienellä määrällä lohta, kahdella pienellä herkkusienellä, sekä puolella desillä perunasosetta. Kohta lähden eka parhaiden kaveripoikieni kanssa ulos, ja sitten koittaa se saakelin maailmanloppu. Apua. Mua jännittää niin paljon, etten voi edes kuvitella syömistä. Tein äsken suklaamuffinsseja, mitkä ovat ehkä maailman parhaita, mutta en todellakaan voi edes maistaa niitä. Hyvähän tuo on sinäänsä, mutta vihaan tätä jännityksen tunnetta.


Kävin tänään vaa'alla ison kahvikupin jälkeen. Olen lihonnut neljä kiloa sen jälkeen kun palasin Suomeen. Siis neljä. Ihan älyttömästi. Ei tässä ole mitään saakelin järkeä. Itsekuri missä olet? 


16.1.2012

Tear Stream Down On Your Face

I promise you that I will learn from mistakes


On ihan ok käyttää maanantai-ilta ja alkuyö nyyhkykappaleita kuuntelemalla, eikä nukkumalla. Ei sitä unirytmiä olis niin tärkee korjata, varsinkaan kun huomisen jälkeen loppuviikko herätäänkin ennen viittä. Ei se haittaa.


Mutta kuitenkin. Kolme ehdotonta lempparia, joista yksi Fix you on ollut ihan älyttömän lähellä sydäntä jo jonkun aikaa. Voisko itkettää vähän enemmän? 







Olen muuten palauttanut mieleeni miten hyvältä tuntuu kun on nälkä. Vielä kun saisin pidettyä itseni nälkäisenä hieman pidempään, niin vielä parempi. Mutta mä olen menossa parempaan suuntaan! En syö niin älyttömiä määriä enää, vaikka liikaa syönkin.




15.1.2012

There's Nothing We Can Do To Make It Change

Oon ihan voimaton. En jaksa tehdä oikeastaan mitään muuta kuin aamulla herätä töihin, tulla iltapäivällä tai illalla kotiin, ja sitten märehdinkin loppuajan sitä, miten hän ei pidäkään minusta. Vaikka kuulemma pitää, en vaan ole puhunut hänelle kasvotusten viikkoon, saatikaan koskenut, halanut, suudellut. Koska hän on feidannut minut tämän viikonlopun aikana kahdesti. Eilen kuitenkin jaksoin lähteä kavereitteni kanssa baariin juhlimaan, ja päätin etten anna hänen pilata sitä iltaa. Muutaman kerran humalassa se oli todella, todella vaikeaa, mutta pysyin vahvana ja pidin oikeasti hauskaa. Loppuilta olikin sitten hauskin pitkään aikaan. Tanssin ihan hulluna kaveripoikieni kanssa, ja uskalsin tanssia myös korokkeella, kaikkien edessä. Taidan olla vähän huomiohuora, sillä musta tuntui älyttömän hyvältä kun tuntemattomat miehet ja kaveripojat sanoivat miten hyvältä näytän ja miten osaan pitää hauskaa. Oli tosi kiva kuulla sellasta, vaikkei se tullutkaan häneltä keneltä olisin sen halunnut tulevan.


Mulla meinasi tulla eilen myös riitaa erään kaveritytön kanssa. Olen kertonut hänestä blogissani myös. Kyseessähän on siis kaverini, joka ottaa minut näköjään jonkinlaisena uhkana, ja haluaa kilpailla kanssani kaikesta. Kumpi on nätimpi, kumpi saa enemmän huomiota miespuolisilta, kumpi on laihempi, kumpi on hauskempi. Eilenkin hän keskittyi varmaankin enemmän tuohon kilpailemiseen kuin hauskan pitämiseen, ja minua ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Aina kun eräs kaveripoika oli tanssimassa kanssani, tämä tyttö kiilaa siihen väliin ja työntää pojan pois. Ja joo, tyttöhän seurustelee, mutta helppoahan se on hakea huomiota toisilta miehiltä kun oma on intissä. Pieni osa minusta haluaisi kertoa tälle pojalle tämän tytön huomiohuoraamisesta, mutta tiedän että sen jälkeen on helvetti irti, sillä poika on maailman mustasukkasin. 
Mutta tosiaan, eilinen oli hauska ilta, ja tanssin aivan hulluna. Reisiini ihan sattuu nyt, ihanaa!